VIERASKYNÄ: SYNNYTYSKERTOMUKSENI IMUKUPIN KERA
tuli se päivä 2.5 kun sairaalaan Maanantai aamuna menin käynnistykseen. Ystäväni Terhi minut sinne vei. Minulle näytettiin huoneeni ja paikkoja vähän. Sain ihanan huone kaverin Jennan, joka synnytti päivää ennen mua, sitten sain myös toisen huone kaverin hän synnytti muistaakseni mun jälkeeni. Käveltiin pitkin käytäviä iltaisin, hengailtiin yms. Oli meillä hauskaakin siellä.
Pillereitä tunkivat emättimeen mutta mitään ei tapahtunut, ei mitään, ei supistuksiakaan tullut, tai tuli mutta en mä vaan tuntenut niitä! :DKunnes lääkäri päätti että torstai aamuna puhkaistaan kalvot sitten.
Keskiviikko-Torstai välisenä yönä mulla oli aivan tajuttomat kivut, siis uskomattoman kipeet kivut. Kävin kuumassa suihkussa istumassa, ei auttanut, pyysin kipu lääkettä, sain piikin perseeseen, ei auttanut. Lähdin kävelee pitkin käytäviä tuskissani, ei auttanut. Huusin ja itkin yksin huoneessani. En siis nukkunut silmällistäkään sinä yönä. Sain nukuttuu ehkä puoli tuntia,.
Minut tultiin herättämään kello 07.10 torstai aamuna, kun sanottiin että pakkaa tavarat ja laita ne tuohon sinun sänkyysi ja mene sinä saliin odottamaan. No mä tein niin. Olin paniikissa, että ehtiikö ystäväni tulla, mutta ehti onneksi. Äitinikin kuulemma kävi siellä salin ulkopuolella, mutta en sitä nähnyt koska olin aika tokkurainen siellä sängyssä. 😀 Kalvot puhkaistiin. Hanne kysyi että haluanko ruokaa, en halunnut, mutta hän haki silti mulle ruokaa, en syönyt mitään, join vähän. Mulla oli todella kovia kipuja jo pikku hiljaa, pyysin epiduraalia, en saanut sitä, olisin saanut mutta liikahdin niin ei pystynyt sitä laittaa loppuun saakka, sain sitten spinaali puudutuksen, ja arvatkaa oliko IHANAA kun kaikista paikoista lähti tunto, ai että! Menin kokeilemaan synnytys palloa, se oli aika hauskaa 😀
Käyrien mukaan tuli supistuksia, mutta miksi en minä niitä tuntenut? 😀 haha. No, en vaan tuntenut. Sitten olinkin auki tarpeeksi ja mun alkoi mieli alkaa puskemaan… Sain luvan puskea. Se vasta olikin työlästä, tuntui että henki lähtee. Ponnistaminen oli vaikeeta, koska supistukset olivat todella tiukalla, ei tullut niitä kunnolla :oCamilla opiskelia oli hurja tuki mulla siellä, Hanne myös. Koko aika kuulin Heidi sä jaksat, pakko jaksaa, kohta se on ohi, vielä vähän… 😀 Ihan viimeisillä minuuteilla mulla alko voimat loppumaan etten enään oisi jaksanut puskee, yksinkertaisesti vaan en oisi enään jaksanut… Mä olin niin väsynyt, etten vaan meinanut jaksaa, sillon multa tuli kauhee itku.
Vauva meinasi hartioistaan kiinni jäädä, anestesia lääkäri jo alkoi leikkausta suunnitella, mutta sitten otettiin avuksi imukuppi jolla vauva autettiin ulos. Ja mä olin helpottunut, kuulin ihan pienen parkasun vauvan suusta. En osannut edes itkeä, Hanne itki mun vieressä, halas ja onnitteli mua. <3 Minusta tuli äiti kello 16.54 syntyi minun rakas pieni poikani, hurjilla mitoilla 3960g ja 54cm.
Mää repesin niin pahasti ettei oo tosikaan. Huusin sille lääkärille että koska sää alat niitä tikkei laittaa, haluun pois täältä salista, haluun nukkumaan! Mihin lääkäri totes, että on laittanut mulle jo puolet tikeistä. 😀 En siis tuntenut tikkei pahemmin.Sittenku vihdoin pääsin sängystä nousta, meinasin kaatua lattialle saman tien, olin niin heikko just sillä hetkellä.
Silmäni sumeni heti täysin. Verensokerit oli alhaalla, alle 50 näytti hemoglobiini. Menetin ihan v*tusti verta ja en ollut syönyt mitään koko päivänä, vähän jugurttia söin aamulla.Sängyssä minut vietiin salin ulkopuolelle. Pääsin syöttää pojan, ja hän söi tosi hienosti. Mun äiti ja isäni tuli kattoo meitä. Äiti oli tosi onnellinen, otti pojan syliin, niin pystyin syömään leipää. Illalla joutusivat tyhjentää mun virtsarakon, kun en pystynyt itse pissaamaan. 
Ja virtsaa tulikin todella paljon, yli 1000ml.
Heidin ja hänen 4-vuotiaan pojan elämää voit seurata täältä!