VIEROITUSOIREET

Mulla on katkon vaatteet päällä, sisäkenkinä käytän crocseja. Makaan sängyssä, oon hiestä märkänä ja tunnen kuinka oksennus meinaa tulla. Yritän pitää sitä sisälläni sillä en halua oksentaa, kunnes se alkaa tulla voimalla ulos joten pakko juosta vessaan. Ruoka ei maistu, en muista milloin viimeksi oon syönyt kunnollisen aterian. Haluan vain nukkua, nukkua ja nukkua sillä en muista milloin viimeksi olisin nukkunut hyvät ja riittävät yöunet.

Oon aivan jäässä vaikka mulla on paksu peitto päälläni, ihan tärisen kylmyydestä. Yhtäkkiä mulla on kuuma, niin kuuma että otan peiton pois päältäni, vähennän vaatteitani ja laitan ikkunan auki. Tää lämpötila on aaltoilevaa, ei tiedä mitä olisi päällä ja miten päin olisi että olisi sopivan lämmin.

Vieroitusoireissa kamppailen ehdin kuitenkin ajatella paljon, ajattelen mun käyttöaikaa. Vaikka käytin ”vain” puoli vuotta niin siinä ajassa ehti tarpeeks koukuttamaan mut ja ennenkaikkea tuhoamaan mun elämän. Syyllistän itseeni, haukun itseäni, alan vihata itseäni. Ajatukset menee niin äärirajoille, että vieroitusoireiden kaveriksi tulee pieniä paniikkikohtauksia. Tärisen ja tunnen kuinka en saa vedettyä enää henkeä, rauhoittelen itseäni ja sain kohtauksen aisoihin. Voimani ei riitä tähän kaikkeen.

Hoitajat käyvät säännöllisesti huoneessani ja kyselemässä kuinka voin, en jaksa vastata joten esitän nukkuvaa. Haluan olla yksin, yksin ajatusteni kanssa ja saada lopettamaan kroppaa huutamaan kamaa. Tunnen itseni masentuneeksi, hylätyksi, maailman paskemmaks äidiksi. Jatkan itse syyttämistä, syytän itseeni että on mun vika kun tähän ajauduin vaikka oikeesti mun elämä oli täyttä helvettiä jo ennen huumeita eikä se ollut mun syytä. Päihdeongelma vaan kruunasi kaiken.

Veera