MITÄ MEILLE KUULUU?

Viimeksi oon istahtanut blogin ääreen raapustamaan ajatuksiani noin kohta 4-vuotta sitten, silloin Nelli oli vuoden ikäinen tytöntyllerö, asuttiin rivitalossa maaseudun rauhassa. Nyt kun vertaa tätä hetkeä menneisyyteen niin asiat on kyllä todella paljon muuttunut, näihin vuosiin on mahtunut paljon iloa, surua, surua, ja vielä kerran surua. Paniikkikohtaukset sekä ahdistuneisuus ovat ympäröineet mua, peloista puhumattakaan. On paljon asioita joille en juuri ollenkaan puhu, asioita, jotka on mulle vaikeita ja ylitsepäästämättömiä. Heikko kantamaan kymmenenkiloa lantaa harteilla, kun lanta tippuu huomaakin et tekivät vahvemman. Okei, toi vertaiskuva ei kuullosta ihan siltä mitä just äsken ajattelin mutta ehkä tajusitte pointin.

Haluan eheyttää blogin ja toivon et vanhat lukijani löytävät tänne perille uudestaan ja tietysti uudet ovat tervetulleita. Vaikka mainitsin ylempänä että on asioita joista en puhu, siitä huolimatta haluan ja yritän päästää teidät katsomaan miltä mun kengissä maailman meno näyttää. Lupaan, että pääsette vähän ihon alle mutta siitä syvemmälle en uskalla luvata, aika näyttää.

Viimeksi kirjoitin Isovanhemmat sijaisvanhempina – postauksen. Se ehkä raottaa teille hieman mitä tänäpäivänä meille kuuluu joten en nyt tässä postauksessa enempää avaa tilannetta. Anyway, juuri tällä hetkellä istun ison keittiönpöydän äärellä, kuunnellen kun hiiri juo vettä, ja mahdollinen elämäni rakkaus katsoo telkkaria, viereisestä huoneesta kuuluu pikku likan tuhina. On puolikymmenen illalla, ulkona alkaa hämärtyä ja pihalla on hiljaista. Kotipesäni on siirtynyt Espooseen, uuteen ja tuntemattomaan kaupunkiin, rakkauteni perään.

Tulin tänne kääntämään uuden sivun elämässäni jos tällä tarinalla olisi onnellinen loppu niinkuin prinsessa saduissa. Ikävä kyllä, tälläkin sivulla ollut vastoinkäymisiä mut missä sivussa niitä ei olisi? Ei onneksi niin vaikeita ja ylitsepäästättömiä vastoinkäymisiä kuin ehkä silloin neljä vuotta sitten. Tällä hetkellä en jäänyt mitään kaipaamaan Lohjasta vaikka onkin ”rakas” kotikaupunki, mutta en koe olevani siellä onnellinen, pikemminkin olin ahdistunut. Todella ahdistunut. Espoossa mulla on mahdollisuus parantua ja rakentaa elämäni uudestaan palapelistä. Täällä mä olen onnellinen, täällä on hyvä olla.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin, hyvää yötä.

Veera

 

 

ISOVANHEMMAT SIJAISVANHEMPINA

Eheytin blogin eloon, onhan siitä ainakin vuosi kun viimeks istunut koneen äärellä kirjoittelemassa postauksia. Olen lukenut mun vanhoja postauksia ja niistä sai sellaisen kuvitelman että perhe elämämme on ollut pelkkää onnellisuutta ja ihanaa. Nyt tästä hetkestä aion kirjoittaa blogia niin kuin asiat on, yhtään kaunistelematta. Blogin hiljaisuuden aikana on tapahtunut vaikka mitä, ja sen tuun pikku hiljaa raapustamaan tänne. Mutta, eiköhän mennä pääaiheeseen.

Otsikko herättää varmasti paljon kysymyksiä ja mielenkiintoa, mitä se pitää sisällään. Mennään vuosi takaperin ja hypätään kylmään ja lumeiseen Marraskuuhun. Silloin olin pakkaammassa tavarani banaanilaatikoihin, jätin avaimet pöydälle, katselin meidän yhteistä asuntoa viimeisen kerran jonka jälkeen sammutin valot ja suljin oven perässäni. Muutin lähistölle pieneen kaksioon mutta tällä kertaa yksin.

Ex-mies jäi väliaikaisesti asumaan meidän yhteiseen asuntoon kunnes löytää itselleen pienemmän kämpän, lapsi sen sijaan muutti mun vanhemmille maalle, 35km päähän. Minä ja Makke käytiin tuolloin koulua, vanhemmat ajatteli mun parasta ja jaksamista sillä en jaksaisi käydä koulua ja sen ohella hoitaa lasta. Totta puhuen itse olin erimieltä, siitä tietenkin syntyi riita. Se vei mun voimat ja jaksamisen riitelyyn, kunnes turvauduin sellaseen asiaan joka muutti mun elämän (siitä teen oman postauksen).

Anyway. Nellille ei ollut vaikeaa ainakaan mun käsittääkseni muuttaa isovanhemmille, he ovat olleet vauvasta asti tiiviisti mukana meidän elämässä ja oltiinhan me synnytyksen jälkeen pari viikkoa vanhemmillani ja muutenkin siitä eteenpäin Nelli ollut säännöllisesti yötä mummilassa. Tietenkin lapsi ollut varmasti ihmeissään ettei omat vanhemmat ole yhtäkkiä mukana arjessa ja ihmetys sekä ikävä purkautui itkupotkuraivarina ja lyömällä.

Vaikka ratkaisu oli nyt tällainen nii viikonloput Nelli viettää vanhemmillaan vuorotellen. Lauantai on isäpäivä ja Sunnuntai äitipäivä, vaikka moni ajattelee ettei se lapsi kestä mitään tällaista isoa muutosta mutta totuus piilee siinä ettei me itse aikuiset kestetä. Lapset tottuu aika nopeesti muutoksiin ja kestävät kyllä sen, nyt tarkoitin yleisesti.

Tämä Nellin muuttaminen oli alunperin meidän ”sopimus” vaikka olin tiukasti muuttamista vastaan niin tarkoitan sopimuksella sitä ettei lastensuojelu ollut ollenkaan kuvioissa. Eikä silloin ajateltu että Nelli sijoitetaan vaan sitä että vanhempani auttavat mua lapsenkasvatuksessa sekä koulunkäymisessä. Lastensuojelu tuli noin alle vuosi kuvioihin (sen jälkeen ku oltiin yhdessä ”sovittu” muutosta) sattuneista syistä ja heille selvisi tämä kuvio, heidän kautta päätettiin hakea oheishuoltajuutta jotta vanhempani voivat käyttää esimerkiks Nelliä lääkärissä jos on akuuttitarve tai voivat ottaa töistä vapaata jos Nelli tulee kipeeks. Eli kyllä, lapsi on virallisesti sijoitettu, nyt vanhempani ovat isovanhempia mutta myös sijaisvanhempia lapsenlapselleen.

  • Veera

ISO ELÄMÄNMUUTOS

Oon viimeks kirjoittanut blogia 1.9.15 luulin että ois ollut pidempi aika, mutta ei näköjään. Tän pari kuukauden aikana on tapahtunut paljon asioita, joista on ihan hyvä kirjoitella tänne blogiinkin, rehellisesti en tiedä mistä aloittaisin.

Muutettiin Karjalohjalta Lohjalle, ei ehditty asua kauaan kolmiossa kun kaikki yhtäkkiä muuttui. Se muutos johtui musta, mä laitoin sen alulle ja pakko myöntää että oon todella helpottunut. Jälkeenpäin tajusin että blogistani saa helposti sellaisen kuvan et eletään onnellista perhe elämää, vaikka todellisuudessa se oli myös muutakin kuin sitä pelkkää onnellisuutta. Just ku sain meidän yhteisen pesän rakennettua niin piti niin sanotusti kelata taaksepäin ja laittamaan tavarat takaisin muuttolaatikoihin. Surullisena mutta helpottuneena kannan Nellin kanssa muuttolaatikot uuteen asuntoon Joulukuun alussa, kerrostalon pieneen kaksioon.

Hyvät kaverit ovat olleet mun tukena, ovat lupaneet auttamaan mua muutossa ja tuomaan mulle voimaa sekä energiaa ”yh-elämään” puhuttamattakaan porukoistani. Meillä säilyy yhteishuoltajuus mutta lain silmissä mua katsotaan yh-äidiksi koska pääsääntöisesti Nelli asuu kanssani. Tällä hetkellä Nellin käytös ei oo muuttunut mitenkään, ehkä juuri siksi ku vielä asutaan kaikki kolme saman katonalla mut kirjoitan myöhemmin sitten miten ero on vaikuttanut lapseen.

– Veera

ARKI ON ALKANUT

Oon ollut yli vuoden kotona Nellin kanssa, se ei tuntunut pitkältä mutta nyt kun jälkeenpäin miettii niin se on oikeesti pitkä aika olla vaan kotona. Stressasin sitä että jos en pääse kouluun niin jäänkö taas kuluttamaan sitä meidän sohvaa, koska mikään muu ala ei kiinnosta ja töitäkään ei saa hirveen helpolla, varsinkaan silloin jos ei ole ammattia. Onneks pääsin kouluun, niin kuin taisin mainita viime postauksessa  nii opiskelen Nummelassa eläinhoitajan alaa. Pakko myöntää, että tää on iha huippua enkä voi vieläkään uskoa että musta tulee eläinhoitaja, joka on vielä mun lapsuuden haaveammatti. Myös Makkekin pääsi unelma alalleen, opiskelee Karjaalla puuseppä alaa, eli molemmat saa tehdä juuri sitä mitä haluaa.

Nellillä on alkanut hyvin pph, on kuulemma aina niin reipas ja iloinen hoidossa. Hänen lisäkseen siellä 2v ja 4v tytöt, leikkivät keskenään paljon, mahtavaa kuulla että Nellillä on siellä kavereita. On oikeesti outoa herätä aamu kuudelta, valmistautua, viedä tyttö hoitoon ja hypätä itse bussiin puoleksi tunniksi suunnilleen. Makke hakee koulusta päästyään Nellin ja mä tulen perässä, tehdään päivällistä, syödään ja mennään puistoon leikkimään sitten mennäänkin nukkumaan.

Arjen pyörittäminen on meille siis ihan tuttua puuhaa, mutta nyt vaan koulut ja päivähoidot hyppäsivät mukaan arkeen ja sen myötä se päivärytmi muuttuu väkisin. Vaikka väsyttää niin täytyy jaksaa kokata, leikkiä Nellin kanssa ja vielä kaikenkukkuraks pitäisi käydä omissa harrastuksissa, vaikka oon käynyt koulua vasta muutaman päivän niin tähän uuteen rytmiin alkaa tottua.

Jos postaus on sekainen niin johtuu ihan siitä, että tein tämän koulussa ja hälinää on ympärillä. Vieläkään ei toimi netti kotona mutta yritän saada sen toimimaan, koska on suht paljon kerrottavaa! Mutta nyt takas tunnille kuuntelemaan eläinten hyvinvoinnista!

– Veera

PIKAISET KUULUMISET

Blogissa on ollut todella hiljaista, mutta siihen on hyvät syyt. Nimittäin muutettiin Karjalohjalta ojamolle hiljattain, täällä on kaikki vielä vähän levällään kuten muutamat tavarat ja internetti. En siis oo pääsyt tietsikalle ku ei ole nettiä, ja puhelimella vihaan ylikaiken blogata mutta nyt oli pakko uhrautua. Nyt pikaisesti kuulumiset.

Nelli aloitti pph, tykkää olla todella paljon siellä. Mä ja makke käydään karjaal ja nummelassa koulua, opiskellaan molemmat pari vuotta eli meistä tulee puuseppä ja eläinhoitaja! nelli on oppinut vaikka mitä, uusia sanoja kuten hömppä, osaa näyttää milloin on pissahätä ja jopa tuttiki on jäänyt kokonaan pois! Apua, enhän mä edes muista mitä kaikkea se prinsessa on oppinut, no eiköhän ne tule sit ajallaan mieleen.

Kävin juuri bloggari tapaamisessa helsingissä, paljon uusia juttuja on tulossa ipana sivuille ja myös tänne blogin puolelle on tulossa pari kivaa juttua vain teille lukijoille, mutta niistä sitten myöhemmin kun pääsen koneen ääreen nimittäin tällä kännykällja on tosiaan ärsyttävää tehdä blogi hommia.

Nyt unta palloon sillä huomenna on eka koulupäivä ja illalla ois tiedossa pitkästä aikaa tanssi treenit! Hyv yöt.

– Veera

RAASEPORIN LINNA

Muutama viikko takaperin piipahdettiin Raaseporin linnassa, Makke ja Nelli kävivät siellä ensimmäistä kertaa taas kun mä oon käynyt siellä useasti. Pihalle astuessamme meitä toivotti tervetulleiksi lampaat ja heidän naapureina possut. Nelli kovin osotteli lampaita ja possujen kohdalla normaalin tapaan matkittiin niiden ääntä.

_DSC0306 _DSC0312 _DSC0319Liput kouraan ja linnaa kohti. Joutui jättämään rattaat ulkopuolelle ku siellä on tosi vaikeeta liikkua rattaiden kanssa, joten kannettiin Nelliä vuorotellen koska siellä on sen verran vaarallista antaa taaperoiden kävellä itse.

_DSC0321 _DSC0327 _DSC0333 _DSC0336 _DSC0338 _DSC0349 _DSC0351Linna oli tosi iso ja sokkeloinen, paljon jyrkkiä rappusia että ihan itseäkin hirvitti. Mielenkiintoinen paikka, jos haluaa Raaseporin suunnalta nähtävyyksiä niin kannattaa pitää tämä  mielessä.

– Veera

 

LAAVULLE

Pakko myöntää, että blogi on ollut todella hiljainen mutta on tapahtunut viime aikoina vaikka mitä ja nyt alkaa näyttämään vihreetä valoa. Yritän tässä piakkoin tehdä kuulumis postaus koska se kuuluu mun vakituis postauksiin ainakin se kerran kuukaudessa, on siis paljon hyvää kerrottavana teille! Mutta nyt uppoudutaan meidän laavu retkeilyyn.

Nelli lähti pikkuserkkuille leikkimään, me hoideltiin asioita ja sen jälkeen lähdettiin Lohjan liessaareen kävelemään luontopolkua jonka varrella on laavu, siitä on aikaa kun oon siellä viimeksi käynyt. Pari kertaa matkan aikana ehdin pelätä, että ollaan eksysissä ja tosiaan jouduttiin käyttämään karttaa joka loppujen lopuksi näytti siltä että ihan oikealla polulla ollaan mutta sattumoisin valittiin se pisin polku laavulle.

_DSC0362_DSC0363_DSC0365_DSC0367 _DSC0369 _DSC0372 _DSC0375 _DSC0377 _DSC0378 _DSC0379 _DSC0386Luontopolku tuntui siltä ettei se ikinä lopu, ei ollut opasteita reitillä ja muutama mökkikin oli polun varrella. Mietittiin että olisi kauheaa kävelä tää reitti yksin ja että kohta ollaan varmaan Ruotsin puolella. Kun käveltiin niin edessämme makasi rantakäärme, niitä en oikeesti pelkää kun porukoilla on ollut sellainen ihan sisällä asti mutta nyt kun sen kohtasin niin en katsonut tarkemmin mikä käärme se oli, huomasin vaan että käärme on edessäni ja tottakai minä maalaistyttönä kiljahdin ja hyppäsin miehen kaulaan. Siinä se rantakäärme luikerteli takasin piiloon ja mies vaan voivoitteli että jos olisit pysynyt hiljaa niin oisit saanut mahtavan kuvan siitä. Niinpä, kyllä vähän jälkikäteen harmitti.

Joka tapauksessa meitä odotti todella jyrkkä alamäki ja mäen alla näkyi laavu, vihdoin ja viimein.  Mies alkoi tekemään miehen työtä samantien, eli sytyttää nuotio ja mä istahdin penkille haistaakseni metsän tuoksua ja kuunnellessani järven kohinaa. Kunnes kuulen miehen kirosanat, perkelevittusaatana tää ei syty. Jep, se siitä. Oli vähän kosteat puut niin ei saatu sitä syttymään, kassissa odottaa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Loppujen lopuksi löydettiin laavun alta kuivia puita ja sanomalehtejä, jes! Eikun vaan rillaamaan.

_DSC0390 _DSC0394 _DSC0391 _DSC0412 _DSC0401 _DSC0416Masut täynnä, akkukin loppui molemmilta juuri sopivasti. Ei muuten, mutta sovittiin tietty aika milloin ollaan kotona vastaanottamassa Nelliä, onneks ehdittiin kotiin ajoissa. Itseasiassa olisi tehnyt mieli jäädä tonne yöks, en tiedä ihanampaa paikkaa kuin tämän. Tulee niin rauhallinen ja rento fiilis, ai että! Lähtiessämme miehen oli pakko heittäytyä teinipojaks ja raapustaa meidän nimi kirjaimet sydämen keran laavuun, noh nyt se siellä sitten koristaa.

_DSC0418Tähän on hyvä lopettaa.

– Veera

 

 

RIPSIEN HUOLTO

Synttäripäivänä kävin laittamassa Annella pitkästä aikaa ripsenpidennykset, ja siinä oli kuukaus väliä suunnilleen. Ripset pysyi yllättävän hyvin, toisesta silmästä oli lähtenyt enemmän kun taas toisesta mut se johtui ihan siitä kun omat ripset kasvoi aika kovaan vauhtia sieltä alta.

_DSC0162Kuvasta kyllä näkee hyvin että mistä on lähtenyt eniten, mut omasta mielestäni ovat pysyneet todella hyvin vaikka menin vasta kuukauden päästä huoltamaan ripsiä. Edellisissä mulla oli muistaakseni 10 vai 11mm.

_DSC016590 minuutin ajan sain rentoutua ja sillä aikaa Anne taikoi mulle tälläiset ihanuudet! Halusin pidemmät joten mulle laitettiin 13 vai 14mm, ja oon erittäin tyytyväinen! Hah, voi olla että seuraavassa huollossa pyydän vielä pidemmät mutta sen näkee sitten.

– Veera

– Postaus toteutettu yhteistyössä Luontaiskammari Lulla –

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MUSTION LINNA

Vihdoinkin oli ihana aurinkoinen ilma, joten suunnattiin Mustion linnaan ja samalla kaapattiin isovanhemmat mukaan. Oon käynyt ihan pienenä siellä mutta en muista koko paikkaa, on kyllä niin kaunista ja paljon nähtävää!

_DSC0171 _DSC0266 _DSC0200 _DSC0193 _DSC0207 _DSC0196 _DSC0203 _DSC0210 _DSC0222 _DSC0223 _DSC0228 _DSC0233 _DSC0234 _DSC0235 _DSC0238 _DSC0246 _DSC0249 _DSC0255 _DSC0266 _DSC0268 _DSC0272 _DSC0277 _DSC0288Että sellainen reissu! Ihan koko aluetta ei käyty läpi, koska ei pääsyt rattailla menemään, mutta se ei haittaa :) Mustio linnalla on myös hotelli ja rantasauna ja tosi kiva ravintola.

– Veera

PUPUA LENKITTÄMÄSSÄ

Ei olla käytetty Symppistä hirveesti lenkillä, viimeks silloin kun se oli 2-3kk ja se oli niin pieni että pääsi valjaistakin pois helposti. Nyt se on pian puolvuotias pupu ja kasvanut todella paljon, kunpa olisi vielä sellainen pieni pallero! Nyt ku se on kasvanut niin uskallettiin laittaa valjaat päälle ja käytiin pihamaalla lenkillä, ja voi että niitä ilonloikkia!

_DSC0151 _DSC0154 _DSC0142 _DSC0157

Viime kerroilla naapurin lapset aina tulevat silittämään Symppistä, mut nyt oltiin sen verran myöhään ulkona ettei tullut lapsilta rapsutuksia. Mulla ja Makkella piti olla silmät selässä koska naapurin kissa yrittää kovin pyydystää Symppistä, on ollut niitäkin kertoja et nipinapin ehditään pelastaa puppelia kissan kynsistä.

_DSC0144 _DSC0149_DSC0161-001– Veera