Veli

Yksin lasten kanssa

Mies lähti viikko sitten keskiviikkona reissuun, lähes kahden viikon reissuun. Voi luoja, mä olin kiukkuinen. Kiukkuinen, koska olin epävarma itsestäni. Miten mä pärjäisin lähes kaksi viikkoa yksin lasten kanssa?

Joku voisi naurahtaa, joku samaistua. Nyt viikko takana, ja olo alkaa olla jo ihan loistava. Olin alkuun todella väsynyt, ja lisäksi oli ne isot sukujuhlatkin, joiden vuoksi valvoimme kaikki kolme ihan liikaa.

Liiallisen valvomisen vuoksi nukuimme ja löhösimme kaksi päivää. Ei vain jaksanut. En minä, eikä lapsetkaan. Sitten ryhdistäydyttiin, ja esikoisen synttäreiden kunniaksi lähdimme Vakoilumuseoon! Esikoinen tykkäsi kovin, siellä oli paljon testailtavaa ja tutkittavaa. Kävimme myös syömässä, ja lopun päivää olimme pihalla. Seuraavana päivänä ulkoilimme koko päivän, ja isäni haki esikoisen hänen hoiviinsa illasta. Jäin siis tiistai-iltana vauvan kanssa kaksistaan. Jotenkin tuntuu orvolta, mutta yritän nyt nauttia tästä.

Vähän on sellainen olo, että mitenkä sitä on joskus valittanutkaan, että yhden kanssa on ollut vaikeaa tai raskasta, sillä nyt se on älyttömän helppoa? Ehkä se johtuu siitä, että ei ole ollut sitä kokemusta. Ja sanonta ”siinä se yksi menee, missä toinenkin” ei kyllä vieläkään pidä paikkaansa. Kukahan senkin on keksinyt.

Esikoinen on siis edelleen isäni luona, heillä on mennyt oikein mukavasti ja ovat soitelleet paljon ihan vain kuulumisia. Minulla on mennyt oikein leppoisasti kuopuksen kanssa. Ensinnäkin kuopus on mennyt nukkumaan noin klo 20, ja aamulla noussut vasta 10-11 välillä. MITÄ?! Mä oon saanut NUKKUA! No siis tottahan toki hän herää öisin syömään, ja usein herääkin. Varsinkin nyt, kun hampaita on puhjennut viikon sisään ihan jokunen jo. Mutta silti hän on nukkunut pitkään! Normaalisti meillä herätään 7-8 aikaan.

Mitenkä sitä sitten on käyttänyt ajan? No jaa. Ensin ajattelin että ompelen kun kerran voin ja jaksan. Mutta kiinnostusta ei ole. En raaski käyttää tätä aikaa siihen. Eräs ystäväni on ollut kahtena iltana seuranani, joimme lasit viiniä ja juttelimme niitä näitä. Ja lopun ajan olenkin vain ollut. Väsännyt vanhoja ”pitäisi tehdä” juttuja pois alta, kuten esikoisen vauva-albumin sain vihdoin valmiiksi (täyttihän hän nyt viisi)! On jotenkin ollut ihanaa vain olla. Ihan hiljaista, ja istut vain.

Silti jotain tänne kaipaa. Kyllä mä olen kiitollinen siitä, että en ole enää yhden lapsen yksinhuoltaja. Nautin silloin kyllä olostani, mutta tämä nykyisyys on vielä parempaa. On ikävä sitä erityisherkkä viis veetä, ja erityisesti ikävä sitä miestä joka aina vaan jaksaa tukea, kannustaa ja kuunnella. Ja etenkin rakastaa. On niin ikävä niitä päivittäisiä haleja, pusuja ja silittelyjä, ja sen pärstää. Menee ihan lässynlääksi, ja tuli varmaan jo selväksi. Mutta se on niin uskomaton apu niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Lässynläästä puheen ollen, mä meinaan mennä sen kanssa naimisiin. Siis ihan oikeasti, ei nyt vain mun päähänpisto, vaan että mentäisiin naimisiin. Mutta mennäkö näyttävästi, hissukseen vai salaa hiipien? Siinäpä pulma.

Nyt meinaan vielä keittää kupin teetä, vaikka kello läheneekin puolta yötä, syödä pikkuisen suklaata, ja olla vaan. Vielä kun voi!

 

-emiljaana

Nyt kontataan!

Kuopus on kasvanut hirveästi, ja oppinut paljon uusia taitoja. Hän lähti konttaamaan, ja viikko sen jälkeen nousi jo tuelle seisomaan. Nyt hän kulkee valtavan nopeasti. Joillekin tavaroille on ruvettu kuumeisesti etsimään uusia paikkoja. Nukkuminen on ollut vähän hakusessa, kun koko ajan tekisi mieli kontata ja kiipeillä tutkimaan. Välillä herään öisin siihen, kun hän unissaan konttaa sängyllämme, tai kiipeää minua vasten.

nimetön6

Haimme pinnasängyn kellarista – taas. Nyt kuopus on 7 kuukautta vanha, ja nukkuu pinnasängyssä osan yöstään. Tämä kuulostaa lauseena ”ihanteelta”. Todellisuus? Pinnasänky on sivuvaununa oman sänkymme vieressä, ja siitä on poistettu toinen laita. Näin ollen lapsi on koko ajan tavoiteltavissa, ja silti vieressä, vaikkakin omassa sängyssään. Tämä helpottaa myös yösyöttöjä, jotka ovat erittäin tärkeitä vauvalle. Öisin maito on ravitsevampaa, ja lapsi hakee turvaa ja läheisyyttä, jota päivisin ei enää jatkuvasti tankkaa. Samaten usein unohdetaan lapsen luontainen tarve herätä öisin. Tiesittekö, että vauvan täysi yö on vain viisi tuntia? Ei suinkaan kahdeksaa tai kymmentä tuntia. Nykyihanne vain ei tue lasten luontaista, ja ihan biologista elämää. Heräily ”kaiken aikaa” ei suinkaan ole kiusallaan, tai siksi, että lapsi olisi tottunut liian hyvään.

nimetön1

Jos haluaa tutustua aiheeseen lisää, suosittelen lukaisemaan aiheesta lisää vaikkapa lataamalla linkin sivun vasemmasta laidasta kirjan :) ( http://kiintymysvanhemmuus.fi/referaatit.html )

Sivuvaununa pinnasänky toimii meillä ihan hyvin. Eihän lapsi nuku jatkuvasti siinä, mutta ensimmäiset tunnit ainakin, ja osan yöstä. Viime yö taisi mennä vain kahdella – ehkä kolmella syötöllä, ja lapsi tuli omaan sänkyymme vasta aamuyöstä. Näin me vanhemmatkin saamme kaipaamaamme tilaa hieman enemmän. En silti sulje lapselta perhepetiä pois.

nimetön5

Esikoinen lähti isovanhempien hoiviin lauantaina. Hän ihan tohkeissaan laski jo pitkän aikaa ennen lähtöä päiviä, ja kun se päivä koitti, hän soitteli koko aamupäivän ja ravasi katsomassa joko auto tuli pihaan. Ihanaa, että hän niin kovin odottaa vierailua. On mukava päästää lapsi iloisena yökyläilemään, kuin jännittyneenä!

Samaisena lauantaina kuopuksen oli tarkoitus jäädä hoitoon ensimmäistä kertaa. Veimme kuopuksen hoitajan luokse iltapäivästä, viivyimme hetken, sillä eihän näin pientä voi vaan jättää tutustumatta hieman. Kaikki meni hyvin, lähdimme ja lapsi jäi katsomaan peräämme. Kuuntelimme hetken oven takana, ei hiiskahdustakaan. Päästyämme hetken matkan päähän, tuli puhelimeeni viesti. Lapsi vain huutaa. Ajattelin jo heti että voi ei, ei hän ole valmis. Miksi edes laitoin? Oliko tämä nyt välttämättömyys? Mies oli mukanani, joten emme ihan heti kääntyneet takaisin. Olin päättänyt, että pidän hetken lomaa. Pian tuli hoitajiltakin viestiä, että lapsi rauhoittui.

Saimme hetken nauttia hiljaisuudesta ja vain toisistamme. Harvinaista. Ei ole ollut tällaista hetkeä pitkään, pitkään aikaan. Olimme juuri syöneet hyvää ruokaa ja juoneet lasin viiniä, joten olo oli kaikin puolin kylläinen.

Illemmalla tuli jälleen viestiä, että lapsi alkaa olla itkuinen. Lähdimme heti hakemaan. Olimme ehkä tunnin keskenämme, mutta kyllä se aika oli ihan kullan arvoista. Hoitajille iso kiitos jaksamisesta!

Palattuamme, lapsi oli todella itkuisen oloinen. Hän heti minut nähdessään ilmaisi selkeästi olleensa hädissään poissaolostamme. Hetken itkettyään sylissäni, ja sitten isänsä sylissä, hän kuitenkin rauhottui ja kaikki oli taas hyvin. Illalla hän oli hyvin kiinni minussa. Nukkumaan mentäessä hän ei olisi halunnut irroittaa sekunniksikaan, edes unissaan.

nimetön

Silti tämä pieni tauko teki hyvää. Luulisi ettei noin pieni aika merkkaisi juuri mitään, mutta mitenkäs sitä sanotaan, ”tartu hetkeen”? Sehän sen määrittää. Tartuin hetkeen, ja näin hetki kasvoikin suuremmaksi kuin vain hetki.

nimetön4

 

-emiljaana

Neljä kuukautta

Kuopus on nyt neljän kuukauden ikäinen. Maagiset 4 kuukautta kun lapsi voisi alkaa syödä kiinteitä. Voisi, niimpä. Tälle on montakin ”perustelua” miksi söisi, mutta myöskin vastapainoa. Mikä sitten on oikeasti hyvä? Ehkä sen jokainen punnitsee itse henkilökohtaisesti. Suositus on kuitenkin edelleen täysimetystä kuuden kuukauden ikään, vaikka siitä onkin ollut uutisissa nyt paljon.

Nyt monesti pettymyksen todenneena läheisilleni ja ei niin läheisille, että ei, meillä ei syödä kiinteitä vielä. Eikä tämän asian kuuluisi hetkauttaa ketään. Muut saavat tehdä miten haluavat, joten mekin saamme, eikö?

Kävimme neuvolassa. Poika kasvaa hyvin, painoa on vajaat 8 kiloa, mikä on keskikäyrällä, mutta tämäpä pienokainen on normaaleja lapsia pidempi. Pitkältä hän minustakin on aina tuntunut. Neuvolassa kannustetaan hyvin täysimetykseen kuuden kuukauden ikään asti. Aina kysyvät että ”vieläkö on täysimetyksellä” ja aina kehutaan että hieno juttu! Oma äitiysneuvolan tätini kehuu aina vuolaasti kun olen jaksanut imettää. Ja aionkin imettää vielä pitkään, jos lapsi niin tahtoo.

"Äiti, veikka syö mut!"

”Äiti, veikka syö mut!”

Yöt ovat alkaneet rullata mukavammin. Tai no, mukavammin ja mukavammin, edelleen kuopus herää parista kerrasta kymmeneen kertaa, mutta nyt kaikki heräämiset eivät ole maidon haluamista, vaan muuta äheltämistä ja pyörimistä. Olen ajatellut sen johtuvan kaikesta uudesta oppimastaan, mikä tekee lapset levottomiksi yöllä. Mukavuudella tarkoitan sitä, että lapsi nukahtaa illalla sänkyyn, ja nukkuu muutaman tunnin itsekseen. Tämä on mielestäni huomattava edistys verrattuna aikaisempaan.

Kuopus on myös hurjan sosiaalinen. Hän kaipaa jatkuvasti leikittäjää, juttelijaa ja uutta touhuamista. Vaikka hän viihtyykin lattialla jo paljon, niin silti häntä saa kanniskella pitkin päivää. Väittäisin, että nukuttu ja kannettu aika vuorokaudesta ovat lähes samoilla mitoilla, päiväsaikaan siis. Onhan hän nykyään enemmän hereillä, kuin nukkuu. Välillä turhauttaa suunnattoman paljon, kun ei halkea kahdeksi – toista pitää kantaa ja samaan aikaan hoivata toista.

Esikoisella on tullut taantumusta. Hän on alkanut puhua höpöjä, kiukutella kuin taapero, heittäytyy lattialle ja leikkii ettei osaa. Ja mikä ehkä suurin ihmetykseni oli vessa-asiat. On tullut jokunen vahinko (tiedän, jotkut neljävuotiaat eivät vieläkään ole täysin kuivia), mikä on todella outoa. Esikoinen ei ole tehnyt vahinkoja sitten yökuivaksi jäämisen jälkeen kuin yhden käden sormilla lasketun verran, ja hänestä tuli yökuiva alle kolmen ikävuoden.Nyt täytettyään neljä, hän ei ole kertaakaan kastellut, ja täyttäähän hän jo viisi kesällä. Viimeisin kerta (ennen tätä taantumaa) taitaa olla silloin kun hän oli juuri täyttänyt kolme.

Kierrätysmateriaaleista askartelua!

Kierrätysmateriaaleista askartelua!

Olen yhdistänyt hyvän kuivaksi opettelun lapsentahtisuuteen. En koskaan jaksanut opettaa lasta kuivaksi, tai kokeilinhan minä kerran tuloksetta. Siitä tuli pelkkää ”ei äiti, ei haluu”-huutoa joten ajattelin että lapsi ei ole valmis. Tämä oli joskus kun poika oli alle kahden. Ei mennyt aikaakaan kun lapsi itse totesi eräänä päivänä repien vaippansa pois ”äiti, ei tarvii tätä enää”, ja niinhän se sitten jäi. Jokunen vahinko tuli siitä kuukauden sisällä, mutta sen jälkeen päivävahinkoja ei ole juurikaan sattunut. Yökuivuutta ehdotin hänelle, kun yövaippakaan ei kastunut enää päiväkuivuuden jälkeen kuin harvakseltaan. Yökastelua ei ole tapahtunut kuin vähän, nekin ovat olleet sitä luokkaa, että lapsi on juossut vessaan ja bokserit ovat kastuneet hieman ennen pytylle pääsyä.

Eväsretki lasten kanssa.

Eväsretki lasten kanssa.

Olen ajatellut, että ehkä nämä perusasiat kuten kuivaksi opettelu, ruokailujut, nukkumiset ja tutista vieroittamiset ovat toimineen helposti, koska esikoisen 0-3v allergia- ja ihosairauskaudet olivat niin pahat. Jossain on helpompaa, niin toisaalla sitten vaikeampaa.

Screenshot_2015-03-19-13-56-16~2

Nyt kuitenkin toisen lapsen myötä on tuntunut menevän ihan päälaelleen tämä homma. Ehkä esikoisen vilkas ikäkausikin tekee osansa, sekä täysin uusi perhekuvio (tietenkin), mutta nyt tuntuu että se oma lapsi on kadonnut johonkin taas. Kotona on välillä todella kireä tunnella, sillä esikoinen ei millään tunnu ymmärtävän, eikä ehkä ehdikään ymmärtää touhuiltaan ja energialtaan. Näin ollen sattuu välillä milloin mitäkin, kuten sohvalta tippumista – kun on juuri sanottu ettei siinä saa jumpata. Olen myös itse herkässä tilassa, joka aiheuttaa tämän tästä turhia kimpaantumisia ja maltin menettämisiä, toki väsymyskin ajaa asiansa tässä.

Esikoisen askartelema kortti kummisedälle, kangas- ja pahvijämistä!

Jos esikoisen kanssa touhuaisi ihan jatkuvasti panostaen itse 110% niin hänet saisi pidettyä tyytyväisenä. Mutta se tarkoittaisi pienemmän laiminlyöntiä ja itsensä puhkiin kuluttamista. Täytyisi nyt saada sisäistettyä hänelle, että ei, koko ajan ei tarvitse touhuta hikipäässä vaan välillä voi, ja täytyy rauhoittua, ja maailmassa – sekä meidän perheessä – on muitakin jotka tarvitsevat ja ansaitsevat huomiota.

Aamun lastenohjelmat.

Aamun lastenohjelmat.

Kuitenkin. Olen ollut paljon ulkona lasten kanssa nyt kun on kevät tuloillaan ja aurinko paistaa. Ihan tolkuttoman ihana ilma (lukuun ottamatta allergisia oireitani)! Nyt on ompeluksetkin jääneet hieman vähemmälle, mutta on sitä silti tullut tehtyä uusia juttuja. Ja edelleen työn alla on paljonkin tekemistä. Olemme myös paljon askarrelleet.

Noshin trikoosta ompelemani pojille. Isoveikan lempparipata! :)

Noshin trikoosta ompelemani pojille. Isoveikan lempparipaita! :)

Kokeiluni karkkipaperipussukan ompelu!

Kokeiluni karkkipaperipussukan ompelu!

Pyöräilykausi avattu viikko sitten!

Pyöräilykausi avattu viikko sitten!

Pyöräretkellä.

Pyöräretkellä.

– emiljaana

Arki – ra(s)kasta

Pientä hiljaiseloa ollut. Syynä alkuun neuvolassa saadut rokotteet, sekä yht äkkiä yltynyt ompeluvimmani.

Kissakin uskaltautunut syliin!

Kissakin uskaltautunut syliin!

Kuopus painoi hiukan reilu 7 kiloa kolmen kuukauden neuvolassa. Keskikäyrällä menee aika lailla kaikissa. Isoveli oli ikäisenään hieman painavampi. Kolmen kuukauden neuvolassa tuli myös rokotteet, kaksi erittäin inhottavaa piikkiä sekä rota. No ne piikit. Huusihan se niin paljon että meinasi itku päästä itseltä. Mutta rokotteista ei sen koommin mitään tullut. Kuopus oli hieman väsynyt ja vähän itkuinen mutta siinäpä se. Tuota kesti sen viikon verran, hieman vatsanvääntelyitä mukanaan.

Kuopus kannattelee jo todella hyvin päätään, sekä ottaa leluista kiinni. Hän tutkii sormiaan jatkuvasti ja opettelee uusia äännähdyksiä. Nyt hän viihtyy jo pitkän aikaa lattiallakin itsekseen!

Screenshot_2015-03-03-13-57-38~2

Screenshot_2015-03-03-13-57-46~2

Esikoisella on joku näsäviisastelukausi meneillään. Tolkuttoman rasittavaa pidemmän päälle. Vaikka elänkin melko lapsentahtisesti (en voi väittää eläväni täysin, sillä se ei ole minusta oikein kaikissa tilanteissa), on nyt tullut tilanteita, joissa voisi toimia paremminkin. Hiljaa itsekseni sitten iltasella mietiskelen että mitä olisi voinut tehdä toisin.

Esikoinen on muuten kovin reipas ja auttavainen. Hänellä on valtavasti virtaa ja kyselytulva on välillä ihan sietämätön. ”Äiti, miks maapallo pyörii? Äiti, asuuko hait Suomessa? Onko Norjassa karhuja?”

Hän on herkkä, erittäin herkkä. Hän on aina ollut. Vauvana hän ilmoitti hyvinkin kärkkäästi, mutta vienosti jos joku oli pilalla. Taaperona hän veti ”huutokonsertin”, mutta nykyään hän vain itkee. Ja paljon itkeekin. Uskon, että suurin osa itkuista liittyy henkiseen kasvuun, vaikka hän itkee normaalistikin paljon. Hän vain on niin herkkä. Ja se on mielestäni kaunis ominaisuus ihmisessä.

Samalla kun hän on herkkä, hän on myös auttavainen ja omatoiminen. Hän on alkanut kuorimaan omenoita ja porkkanoita itse! Hän myös leikkii veikan kanssa paljon, ja välillä oikein pyytää että veikka tulisi huoneeseen katsomaan leikkejä. Hän tekee salaatin, tykkää imuroida, ja auttaa muutenkin paljon.

Mutta hän nälvii. Voi että, koskahan se loppuu? Milloinka tämä vaihe menee ohi?

Noh, asiasta toiseen.

Olen ommellut nyt paljon. Ehkä siksi että kuopus nukkuu ja viihtyy paremmin, ehkä siksi että inspiraatiota on huimasti, ken tietää. Mutta ommellut olen, ja tehtävää olisi vaikka millä mitalla lisää pääni sisällä!

Esikoinenkin on ommellut. Hän on tehnyt pussukan ja paidan – tosin vähän helpotetun version. Hän on hurjan kiinnostunut siitä. Eilen suunnittelin itselleni takkia paperille, niin hän tuli viereen piirtämään että ”tee äiti tällainen”, ihan värien kera. Hän auttaisi paljonkin, mutta harmi että on paljon vain tiellä jos omiani teen. Tietenkin annan auttaa, mutta oma pinnani on melko lyhyt jos kohteena on oma tekeleeni. Siksi hän saa omia töitä tehdä vanhoista lakanoista.

Screenshot_2015-03-03-13-57-28~2

Tässä siis tuotoksiani.

Ristiäislahjaksi sänkyyn kissasuoja ja siihen mätsäävät verhot!

Ristiäislahjaksi sänkyyn kissasuoja ja siihen mätsäävät verhot!

Ensimmäinen tekemäni body pikkuveikalle ja paita isoveikalle.

Ensimmäinen tekemäni body pikkuveikalle ja paita isoveikalle.

Imetysystävällinen mekko itselleni.

Imetysystävällinen mekko itselleni.

Tässä mekko toimintatestailussa.

Tässä mekko toimintatestailussa.

Farkut itselleni.

Farkut itselleni.

Ja pojille, paita ja body!

Ja pojille, paita ja body!

Meidän arki on nyt alkanut mennä jo samaan tahtiin joka päivä. Isoveikka menee nukkumaan 19.30-20.00, sen jälkeen heti pikkuveikka. Hän nukkuu kolmisen tuntia ja syö, jolloinka itse menen nukkumaan. Yöllä herätään aika tarkkaan 2h välein syömään, ja seitsemältä, viimeistään kahdeksalta herätään kaikki. Päivällä kuopus nukkuu 4-5 lyhyehköt päikkärit ja sitten onkin taas ilta.

Itseäni ei haittaa yöheräilyt ja tiiviit syötöt, tiedän että lapsi tarvitsee sitä. En koe mitään tarvetta lähteä muuttamaan mitään, vaikka väsyttääkin. Välillä yöllä mietin että olispa kiva jos joku muu välillä hoitais tänkin, mutta ajatustasolle se jää. Päivälläkin mietin että pitäisikö pumpata että saisi hetken olla vaan, mutta en raaski, sillä lapsi tarvii mua. Kyllä mä kerkiän, eikä tässä mitään puhkikulutettuja olla. Mä oon vielä niin tiukkis imetykseni suhteen, että en uskallakaan oikein lähteä pullosta antamaan, ettei vaan ala vauva hylkimään rintaa.

Myönnän, että teen kyllä paljon lapsien vuoksi ennenkuin pyydän apua. Mutta kyllä mä osaan sitä apuakin pyytää. Kuopus on omasta mielestäni helppo, mutta oma vertauskuvani kohdistuukim vain esikoiseen, joka oli äärimmäisen vaikea. Siihen nähden meillä menee ihan kivasti, väsymyksestä huolimatta. :)

-emiljaana

Imetykseen apua

Kuopus oli syntyessään 3915g, 50cm ja päänympärykseltään 34,5cm. Hän syntyi viikoin 37+0. Kävimme siis neuvolassa vuoden viimeisenä päivänä, jolloin kuopus oli kuuden viikon ikäinen. Painoa oli tullut hyvin, 5290g ja 57cm, päänympärys 38,1cm. Kuopus on rauhallinen ja tyytyväinen. Samalla reissulla hän sai rotarokotteen. Kyseinen rokote on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa uutuutensa vuoksi. Meillä esikoinen on jo saanut kyseisen rokotteen vuonna 2010, enkä muista, että siitä juurikaan mitään olisi tullut. Kuopus nukkui rokotteen annosta vuorokauden verran todella hyvin, ja oli ehkä normaalia hieman väsyneempi muina päivinä. Kakkaamisväli muuttui harvemmaksi, ja hän itkeskeli hieman enemmän vatsakipuja. Mahassa kurni selkeästi paljon ja pierut sekä kakat haisivat ihan törkeän pahalle. Tätä kesti vajaat kaksi viikkoa, jonka jälkeen ihan kuin sormia napsauttamalla lapsi muuttui takaisin omaksi itsekseen. Meillä ei siis kummoisempia vaivoja ollut, mikä on erittäin yleistä. En itse henkilökohtaisesti näy yhtäkään syytä jättää rokottamatta, ja olen aiheesta lukenut melko paljon.

Kuopus on kasvanut ihan hirveästi. Huomenna ikää tulee tasan 2 kuukautta. Hän juttelee paljon, hymyilee ja antaa riemun kiljahduksia, itkee kyyneliä ja ilmeistä ja silmistä huomaa, kun joku harmittaa, voi se ilme on niin sydäntä särkevä vetistävien silmien kanssa! Hän on oppinut kannattelemaan päätään todella hyvin, ja tänään kannatteli käsistä nostettaessa jo! Hän on myös löytänyt kätensä ja jalkansa. Hän vie kädet suuhunsa, ja tutkii niitä, sekä pyörittelee käsiään toisiaan vasten. Hän on alkanut rapsutella ja kurotella. Jalkojaan hän potkii ja jumppaa paljon. Ihaninta on nähdä, kun hän selkeästi innostuu nähdessään tutun henkilön, ja alkaa potkia, huitoa ja höpöttää ihan kamalasti! :) Räkiminen on myös ihan ykkösjuttu.

Liinailu auttaa lähes kaikkiin vaivoihin.

Liinailu auttaa lähes kaikkiin vaivoihin.

Kuopus on todella tyytyväinen, ja itkee vain väsymystä, vatsakipua ja tylsyyttä, sekä tietty nälkää ellen ehdi vastaamaan tai huomaa muita nälän merkkejä. Nämäkin itkut ovat melko vähäisiä, mutta vertailun kohteenani on vain esikoinen, joka itki taukoamatta lähes koko esimmäisen vuotensa. Kyllä ovat lapset täysin vastakohdat toisilleen!

Imetyksestä haluan kertoa. Saimme jokusen aikaa sitten rintakumit pois käytöstä. Kumit otimme käyttöön pojan ollessa noin viikon ikäinen, kun rintani olivat rikki ja imetys sattui väärän otteen vuoksi niin pajon, että itkin joka kerta. Jopa kumin kanssa imetys sattui toisinaan. Muistan kysyneeni imetystukihenkilöltä netissä apua, mutten kokenut saavani viestien kautta tarpeeksi kattavaa neuvoa ja tukea. Pääsimme kumista eroon niin, että vähitellen lisäsin syöttökertoja ilman kumia, hammasta purren. Jossain vaiheessa huomasin, että yöllä en ole käyttänyt kertaakaan kumia, ja siitä muutaman päivän päästä kumi jäi kokonaan käytöstä. Imuote on silti vielä huono, ja imetys tuntuu todella inhottavalta, sekä poika naksuttaa imiessään. Minulla on myös suihkutissit (maidon virtaus on liian kova, ja maito suihkuaa rinnoista) jotka vaikuttavat otteeseen, vatsavaivoihin ja syömiseen muutenkin. Kuopus on alkanut nyt viime aikoina raivoamaan rinnalla. Hän potkii, huitoo, pyörittää päätään, repii rintaa, raapii ja huutaa, eikä suostu syömään kuin tietyissä asennoissa.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Halusin konkreettista apua ihan kasvotusten, joten raahasin siskoni vauvansa kanssa (ajattelin, että hekin hyötyisivät kanssa) mukaan imetystukiryhmään. Sain siellä paljon neuvoja, tukea, tsemppausta ja tunteen, etten ole todellakaan ainoa, jolla on ongelmia. Suosittelen!

Nyt meillä on hoidettavana suihkutissit, rintaraivoamiseen huijausyrityksiä, ja kenguruhoitoa imuotteen parantamiseksi. Rintani ovat jo melko turtuneet kipuun, mikä on hyvä asia, mutta olen huomannut, että otekin on yhä useammin parempi. Täytyy antaa vauvalle vain aikaa oppia. :) Meillä jäi nyt kumin pois jättämisen aikoihin tuttikin kokonaan pois sillä se ei enää kelpaa, mikä on hyvä asia imetyksen suhteen! Mielestäni meillä kuitenkin sujuu imetys suht ok.

Esikoinen opettelee jääkiekkoilua ja luistelua!

Esikoinen opettelee jääkiekkoilua ja luistelua!

Esikoinen on palannut päiväkotiin, ja reipastunut veikan syntymän jälkeen huimasti. Hän ei valita enää muuta kuin tylsyyttä ja turhautumista, ja uhmaaminenkin on jäänyt taakse. Olen huomannut, että oma mielialani tottakai vaikuttaa todella paljon, ja olen itsekin koittanut tsempata, vaikka väsymys tekeekin minusta kiukkuisemman. Kuopus syö sekä päivisin, että öisinkin lähes tunnin välein, joten katkonainen uni on melko raskasta.

Jos vain jaksaa touhuta niin esikoinen on tyytyväinen ja kaikki mene sujuvammin koko päivän, mutta on meilläkin päiviä jolloin kuuluu paljon ”kukaan ei leiki mun kaa”. Pakko myöntää, että aina ei vaan jaksa. Mutta parempaan päin tämä on jo menossa. :) Olen todennut, että lautapelit ovat ihan parhaita meillä! Eivät vaadi paljoa, niitä voi pelata imettäessäkin, ja esikoinen oppii uusien pelien kautta numerot, kellot ja laskemisen! Ostin ihan tätä varten Myyrän numero- ja kellonaikapelit meille :)

Nyt yleisesti ottaenkin pitäisi alkaa helpottaa kaiken kanssa, sillä yleensä kahden kuukauden iässä alkaa arki sutviintua paremmin. On ihanaa, että kuopus viihtyy paljon vain sylissä, mutta on myös ihanaa, että pääsee taas tekemään muutakin. Olen kyllä nauttinut suunnattomasti näistä kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta. <3 Nämä haluaisin muistaa, ja jos en, niin käväisen lukemassa täältä!

Ps. Rakastan talvea.

Ps. Rakastan talvea.

-emiljaana

Nimiäiset

Ensinnäkin kyllä, ne saatiin järkättyä! Kakku leivottiin, kämppä siivottiin ja aamulla ei ollut enää edes hoppu minkään kanssa! :)

Vieraat saapuivat, vauvaa ihailtiin, kahvia kera herkkujen nautittiin ja kaikilla oli mukavaa. Tarjoilu ei ollut kummoinen, mutta itse olen tyytyväinen, ja se on pääasia. Jännitin hieman, että joku olisi sanonut jotain ristiäisten sivuuttamisesta, mutta kukaan ei sanonut mitään.

Paikalla oli vain lähisuku, vaikkakin meidän lähisuku onkin melko suuri. Mutta juuri siksi ei ystäviä kutsuttu, ja hehän ovat nimen tienneet muutenkin jo ennen muita.
Screenshot_2014-12-29-23-20-00~2Lahjoja saimme mm. isomummun kutomia asusteita, lastenlaulukirjan, rahapankin (ja toki sisältöäkin), sekä mahtavimpana isäni veistämän kynttilänjalan, johon kaiverrutetaan vielä nimi.

Esikoisen piti saada kunnia kertoa nimi vieraille, mutta ressukkaa alkoi ujostuttaa, joten äitihän sen sitten kertoi. Eräs sukulainen oli ihana ja oli tuonut tuolle isommalle hurmurillekin pienen, mutta erittäin mieluisan lahja! Kiitos siitä!

Kaiken kaikkiaan juhlat menivät hienosti. Vauva kävi muutamassa sylissä, mutta turvautui rintaan suurimman osan ajasta. Oli mukavaa juhlistaa vauvaa, ja viettää aikaa suvun kanssa. Olen äärimmäisen iloinen että saimme juhlat järjestettyä hienosti, ottaen huomioon väsymyksen ja turhautumisen.

Screenshot_2014-12-29-23-20-26~2

Tämä päivä vielä kruunasi eiliset juhlat ja väsymyksen. Nimittäin aamulla sain nukkua pitkään kun mies oli poikien kanssa, esikoinen käväisi herättämässä että siellä on yllätys. Aamupala odotti pöydässä! Kauppareissulla kuopus nukkui koko ajan ja esikoinen jaksoi hienosti, kesti meillä kuitenkin 4h koko reissu. Ja voi, koko päivä on ollut ihan yhtä parhautta! Ei lainkaan kiukuttelua tai nyrpeää naamaa edes uhmaikäisellä, ja päivä on ollut niin iloinen. Illalla esikoiselle satua lukiessani kuopus alkoi itkeä rinnalle, peittelin pojan, suukotin ja olin laittamassa rutiinista mankasta soimaan toisen sadun vielä, kun esikoinen totesi ”vauva herää, mee äiti äkkiä! Hyvää yötä!”. Että höpönlöpön mitään mustasukkaisuutta meillä ole! Mä olen ylpeä mun esikoisesta, kun se on niin kauniisti ottanut vauvan vastaan ja huomioi hänet yhtälailla kuin muutkin.

Meillä varmaan yleisin lause jota kuulee jokaisen suusta, joka päivä, ja jokaiselle tässä perheessä; ”sä oot ihana”. Ja se kertoo kaiken tarpeellisen.

Ihanaa kerrakseen kaikki, ja lässynläätä lisää vielä kera onnellisuuden. Täydellisyyttä kerrakseen, ja tän mä haluan muistaa, niitä arjen pieniä, mutta suuria iloja.

-emiljaana

Joulu meidän tapaan

IMG_20141225_124046

Laitoimme illalla muutaman paketin odottamaan olohuoneen lattialle (meillä ei ole kuusta, eikä kyllä koristeitakaan missään lukuun ottamatta lapsen askarteluja) malttamatonta 4 vuotiasta, ja painuimme pehkuihin. Yö meni loistavasti, kuopus heräsi kolmelta ja kuudelta syömään, ja hörppäsi aamumaidon kahdeksan maissa, jolla jaksoi valvoa koko aamun. Esikoinen nousi seitsemältä, eikä edes muistanut koko Joulua enää, joten jouduin hieman avittamaan pakettien huomaamisessa. Esikoiselle olisi riittänyt yksi paketti, ainakin omien sanojensa perusteella. Toiveita hänellä oli vain kaksi; pikkulegoja ja supersankarijuttuja. Ensimmäisestä paketista paljastuikin pikkulegoja, joita aamusta koottiin aamupalan äärellä ennen lähtöä!

IMG_20141225_124613

Kävimme aamupäivästä äitini luona, ja kahvikupin ääressä tuli koristeltua pipareita!

Screenshot_2014-12-25-12-27-35~2

IMG_20141225_161945

Äitini luota lähdimme tädilleni syömään. Ruoka oli hyvää, tunnelma lämmin ja kaikilla mukavaa! Illemmasta kävi pukki juuri kun lapset olivat saunassa, mutta eipä se haitannut kun lahjat jätti kuitenkin 😉

IMG_20141225_163743

Lahjoja tuli vaihteeksi ihan mielin määrin taas, mutta kaikki olivat mieleisiä. Lahjojen tutkimisen jälkeen olikin jo aika lähteä kotiin. Esikoinen meni edeltä kummisedän kyydillä, ja minä tulin bussilla kuopuksen kanssa, sillä bussimatka oli pitkä.

Törmäsin kotiin mennessämme matkalla ristiriitaiseen asiaan koskien imetystä. Olen ujo, erittäin ujo, mutta periaatteitani en riko. Poika alkoi huutaan nälkäänsä bussissa. Matkaa oli vielä noin puolisen tuntia kestettävänä, ja bussi oli viimeinen koko päivänä. Lastani en huudata turhaan, ja meillä on poika täysimetyksellä, joten ei muuta kuin tissit tiskiin keskellä bussia! En olisi koskaan uskonut, että kykenen imettämään paikassa, jossa on täysin ventovieraita katselemassa. Silti koin, ettei minulla ollut muita vaihtoehtoja, eikä se sitten ollutkaan kummoisempaa, sillä varsinaisesti kukaan ei nähnyt mitään. Vai näkeekö tästä että lapsi on rinnalla? Jollet siis nyt tietäisi että on 😉

Screenshot_2014-12-25-12-26-01~2

Nyt onkin sitten tämäkin päivä koottu legoja, leikitty leluilla ja käytetty uusia vaatteita. Suuri kiitos kaikille, jotka osallistuivat meidän Jouluumme!

-emiljaana

kuulumisia!

IMG_20141222_201638Jotenkin vaikea aloittaa nykyään tekstiä. Se aloitus on hankalin, ei itse aiheet. No mutta, nyt kun tuli aloitettua näin niin jatketaas tästä.

Siispä meidän kuulumisia. Voi vitsi oli ihanaa kun päiväkoti oli auki! Esikoinen sai kulutettua aikaansa ja energiaansa, ja sai mukavasti aktiviteetteja. Samalla itse pystyin aamupäivät nukkumaan kuopuksen kanssa, ja tämä oli suunnattoman mukavaa jo oli edellinen yö mennyt huonommin. Tuli siis oikeasti käytettyä aika hyödyksi! Sitten pystyi hyvillä mielin hakemaan esikoisen hoidosta. Esikoinen vielä tykkää olla siellä niin ei tule huonoa omatuntoa sillö , että jättöisin häntä vähemmälle huomiolle. Tuo päikky on kyllä ihan mahti, verrattuna niihin muutamaan edelliseen!

Meidän pienin on ollut pääsääntöisesti oikein kiltti ja helppo vauva. Erittäin tyytyväinen, syö hyvin ja on suurimmaksi osaksi nukkunutkin hyvin – ainakin tähän asti. Nyt viikko takaperin itkut hieman pahenivat. Kuopus on nyt viiden viikon ikäinen. Kolmen viikon iässä oli tiheän imun kausi, joka kesti muistaakseni viitisen päivää. Sen jälkeen helpotti hetkeksi, ja poika nukkui pari yötä vain yhdellä syötöllä, mutta sitten taas paheni. Nyt siis aamut ja päivät menevät hyvin, mutta illat ja yöt ovat vaikeita. Poika on todella levoton, huutaa kipuitkua, haluaa olla vain sylissä ja rintaa pitäisi saada koko ajan. Jos sitten rinnalle ottaa, niin levotonhan hän siinä on; huitoo käsillä, potkii, hamuaa, itkee, repii ja tönii. Ja vaikka nänni olisi suussa, niin silti hamuaminen jatkuu itkun kanssa. Hän rauhoittuu hetkeksi syömään, ja sitten aloittaa taas saman – ja tätä rumbaa jatketaan monta tuntia. Kokeilimme Cuplatonia, jonka pitäisi auttaa ilmavaivoihin, mutta se vain pahensi. Vuorokausi sen kanssa oli järjetöntä puklailua ja tissillä koko vuorokauden nukkumatta juuri lainkaan.

Nyt olemme hieman jo oppineet käsittelemään poikaa ja lukemaan häntä. Ensinnäkin meillä ihan ykkönen on rintareppu! Siihen rauhoittuu aina, ja nukahtaa todella helposti. Ei ole tullut vielä kertaakaan sellaista vaivaa johon se ei auttaisi. Toinen on sitten pystyssä pitäminen, olkaa vasten on ihan paras. Ja kolmantena vatsallaan nukkuminen, toki vain valvovan silmän alla. Olen siinä uskossa ettänämä vaivat ovat täysin normaaleja suolen kehittymättömyyteen liittyviä oireita, ainakin toistaiseksi.

Mutta on meidän päivissä jotain ihanaakin itkujen seassa. Esikoinen on ottanut lähes joka aamu tavaksi siivota olohuoneen meidän vielä nukkuessa. Suunnattoman kaunis ele neljä vuotiaalta! Ja vielä täysin pyytämättä!
Hän on nyt pitänyt paljon seuraa kuopukselle kun tämä on hereillä. Kuopus sitteriin ja he viihtyvät keskenään tunninkin verran viihdyttäen toisiaan. Nyt varsinkin kun kuopus on alkanut juttelemaan takaisin niin vallattoman suloisesti!

IMG_20141222_201744

Itse voin myös hyvin, kiitos siitä kuuluu täysin tuolle miehelle. Vähän tietty väsyttää, mutta se nyt on varmaan jokaisen vauvaperheen vanhempien riesana. Mutta synnytyksestä olen palautunut päällisin puolin täysin, enkä ole ollut hetkeen enää kipeä. Mahdin normaaleihin 36 koon vaatteisiin ongelmitta, mutta vanhaan kokooni ennen raskautta en halua, sillä olin kokoa 32 (housuni olivat pienimmillään 24-25, siis älyttömän pienet). Tahtoisin jäädä ”pullukammaksi” mutta saas nähdä mitä imetys tekee kropalle.

IMG_20141222_201611

Mutta koska joulu lähestyy, täytyy paketoida viimeiset lahjat vielä. Nyt tavoitteena on postata useammin, katsotaan onnistunko! :)

-emiljaana

Itkujen syy

Pitkähköön postaustaukoon on syynsä. Iloinen sellainen!

Meille vihdoin syntyi pieni poika, äärettömän suloinen, vauvantuoksuinen nyytti. Sitä voisi ihailla taukoamatta, niin kaunis se on.

image

Se tunne, kun sinusta tulee äiti. Se on jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Sen haluaa huutaa koko maailmalle, mutta ei ehdi, koska ei sitä pienokaista voi jättää hetkeksikään.

Meidän vauva on nyt 6 päivää vanha. Nämä 6 päivää on opettanut, muistuttanut ja huumannut. Tuonut tunteet pintaan, ja saanut uskomattoman onnen tunteen aikaiseksi. Vaikka olinkin jo valmiiksi onnellinen perheestäni, en silti osannut kuvitella että se onnellisuus voisi  näinkin paljon kerralla vielä kasvaa.

Ja vaikka olisi kuinka kipeä synnytyksestä, itkisi imetyksen kivuliaisuuden vuoksi, tai olisi suunnattoman väsynyt, niin silti tuo tuhiseva viattomuus saa kaiken sen kivun tuntumaan mitättömältä, sillä sen vuoksi tekisi mitä vain.

Meillä on vauva-arki alkanut tosi kivasti. Vauva tietty nukkuu paljon, esikoinen on hieman normaalia huomionkipeämpi mutta silti kaikki tuntuu sujuvan hienosti. Ja nyt kun tulee muistoja mieleen esikoisen vauva-ajasta, ihmettelen miten olen jaksanut yksin. Ehkä sen jaksaa kun tiedostaa faktat. Mutta jos nyt olisin ilman maailman parasta miestäni, olisin varmasti itkenyt jo muutamat itkut. Tai olenkin, mutta ne ovat olleet onnen itkuja.

image

Tämä kahden ihanimman pojan äiti meneekin nyt yöunille, ehkä vielä tirauttaen muutaman kyyneleen täydellisen perheeni vuoksi.

-emiljaana