Neljä kuukautta
Kuopus on nyt neljän kuukauden ikäinen. Maagiset 4 kuukautta kun lapsi voisi alkaa syödä kiinteitä. Voisi, niimpä. Tälle on montakin ”perustelua” miksi söisi, mutta myöskin vastapainoa. Mikä sitten on oikeasti hyvä? Ehkä sen jokainen punnitsee itse henkilökohtaisesti. Suositus on kuitenkin edelleen täysimetystä kuuden kuukauden ikään, vaikka siitä onkin ollut uutisissa nyt paljon.
Nyt monesti pettymyksen todenneena läheisilleni ja ei niin läheisille, että ei, meillä ei syödä kiinteitä vielä. Eikä tämän asian kuuluisi hetkauttaa ketään. Muut saavat tehdä miten haluavat, joten mekin saamme, eikö?
Kävimme neuvolassa. Poika kasvaa hyvin, painoa on vajaat 8 kiloa, mikä on keskikäyrällä, mutta tämäpä pienokainen on normaaleja lapsia pidempi. Pitkältä hän minustakin on aina tuntunut. Neuvolassa kannustetaan hyvin täysimetykseen kuuden kuukauden ikään asti. Aina kysyvät että ”vieläkö on täysimetyksellä” ja aina kehutaan että hieno juttu! Oma äitiysneuvolan tätini kehuu aina vuolaasti kun olen jaksanut imettää. Ja aionkin imettää vielä pitkään, jos lapsi niin tahtoo.
”Äiti, veikka syö mut!”
Yöt ovat alkaneet rullata mukavammin. Tai no, mukavammin ja mukavammin, edelleen kuopus herää parista kerrasta kymmeneen kertaa, mutta nyt kaikki heräämiset eivät ole maidon haluamista, vaan muuta äheltämistä ja pyörimistä. Olen ajatellut sen johtuvan kaikesta uudesta oppimastaan, mikä tekee lapset levottomiksi yöllä. Mukavuudella tarkoitan sitä, että lapsi nukahtaa illalla sänkyyn, ja nukkuu muutaman tunnin itsekseen. Tämä on mielestäni huomattava edistys verrattuna aikaisempaan.
Kuopus on myös hurjan sosiaalinen. Hän kaipaa jatkuvasti leikittäjää, juttelijaa ja uutta touhuamista. Vaikka hän viihtyykin lattialla jo paljon, niin silti häntä saa kanniskella pitkin päivää. Väittäisin, että nukuttu ja kannettu aika vuorokaudesta ovat lähes samoilla mitoilla, päiväsaikaan siis. Onhan hän nykyään enemmän hereillä, kuin nukkuu. Välillä turhauttaa suunnattoman paljon, kun ei halkea kahdeksi – toista pitää kantaa ja samaan aikaan hoivata toista.
Esikoisella on tullut taantumusta. Hän on alkanut puhua höpöjä, kiukutella kuin taapero, heittäytyy lattialle ja leikkii ettei osaa. Ja mikä ehkä suurin ihmetykseni oli vessa-asiat. On tullut jokunen vahinko (tiedän, jotkut neljävuotiaat eivät vieläkään ole täysin kuivia), mikä on todella outoa. Esikoinen ei ole tehnyt vahinkoja sitten yökuivaksi jäämisen jälkeen kuin yhden käden sormilla lasketun verran, ja hänestä tuli yökuiva alle kolmen ikävuoden.Nyt täytettyään neljä, hän ei ole kertaakaan kastellut, ja täyttäähän hän jo viisi kesällä. Viimeisin kerta (ennen tätä taantumaa) taitaa olla silloin kun hän oli juuri täyttänyt kolme.
Kierrätysmateriaaleista askartelua!
Olen yhdistänyt hyvän kuivaksi opettelun lapsentahtisuuteen. En koskaan jaksanut opettaa lasta kuivaksi, tai kokeilinhan minä kerran tuloksetta. Siitä tuli pelkkää ”ei äiti, ei haluu”-huutoa joten ajattelin että lapsi ei ole valmis. Tämä oli joskus kun poika oli alle kahden. Ei mennyt aikaakaan kun lapsi itse totesi eräänä päivänä repien vaippansa pois ”äiti, ei tarvii tätä enää”, ja niinhän se sitten jäi. Jokunen vahinko tuli siitä kuukauden sisällä, mutta sen jälkeen päivävahinkoja ei ole juurikaan sattunut. Yökuivuutta ehdotin hänelle, kun yövaippakaan ei kastunut enää päiväkuivuuden jälkeen kuin harvakseltaan. Yökastelua ei ole tapahtunut kuin vähän, nekin ovat olleet sitä luokkaa, että lapsi on juossut vessaan ja bokserit ovat kastuneet hieman ennen pytylle pääsyä.
Eväsretki lasten kanssa.
Olen ajatellut, että ehkä nämä perusasiat kuten kuivaksi opettelu, ruokailujut, nukkumiset ja tutista vieroittamiset ovat toimineen helposti, koska esikoisen 0-3v allergia- ja ihosairauskaudet olivat niin pahat. Jossain on helpompaa, niin toisaalla sitten vaikeampaa.
Nyt kuitenkin toisen lapsen myötä on tuntunut menevän ihan päälaelleen tämä homma. Ehkä esikoisen vilkas ikäkausikin tekee osansa, sekä täysin uusi perhekuvio (tietenkin), mutta nyt tuntuu että se oma lapsi on kadonnut johonkin taas. Kotona on välillä todella kireä tunnella, sillä esikoinen ei millään tunnu ymmärtävän, eikä ehkä ehdikään ymmärtää touhuiltaan ja energialtaan. Näin ollen sattuu välillä milloin mitäkin, kuten sohvalta tippumista – kun on juuri sanottu ettei siinä saa jumpata. Olen myös itse herkässä tilassa, joka aiheuttaa tämän tästä turhia kimpaantumisia ja maltin menettämisiä, toki väsymyskin ajaa asiansa tässä.
Esikoisen askartelema kortti kummisedälle, kangas- ja pahvijämistä!
Jos esikoisen kanssa touhuaisi ihan jatkuvasti panostaen itse 110% niin hänet saisi pidettyä tyytyväisenä. Mutta se tarkoittaisi pienemmän laiminlyöntiä ja itsensä puhkiin kuluttamista. Täytyisi nyt saada sisäistettyä hänelle, että ei, koko ajan ei tarvitse touhuta hikipäässä vaan välillä voi, ja täytyy rauhoittua, ja maailmassa – sekä meidän perheessä – on muitakin jotka tarvitsevat ja ansaitsevat huomiota.
Aamun lastenohjelmat.
Kuitenkin. Olen ollut paljon ulkona lasten kanssa nyt kun on kevät tuloillaan ja aurinko paistaa. Ihan tolkuttoman ihana ilma (lukuun ottamatta allergisia oireitani)! Nyt on ompeluksetkin jääneet hieman vähemmälle, mutta on sitä silti tullut tehtyä uusia juttuja. Ja edelleen työn alla on paljonkin tekemistä. Olemme myös paljon askarrelleet.
Noshin trikoosta ompelemani pojille. Isoveikan lempparipaita! :)
Kokeiluni karkkipaperipussukan ompelu!
Pyöräilykausi avattu viikko sitten!
Pyöräretkellä.
– emiljaana
Räkiminen on myös ihan ykkösjuttu.
