käsintehty

Täydellinen

Ylämäessä tönin sua eteenpäin, alamäessä vauhtias jarrutan. Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän, opin sinut.”

Hiljaiseloa. On. Siksi, että arkeen paluu oli yllättävän raskas, ja siksikin, että olen odottanut saavani kuvia, jotka voisin julkaista täällä. Koska haalin yksityisyyttämme, jäävät kuvat hieman vähäisiksi nyt.

Häät menivät ihanasti! Loppujen lopuksi meille ei sen suurempaa stressiä tullut, mitä ajattelin tulevan. Ruoka riitti, joitain jäi yli roimasti. Juomatkin riittivät, vaikka pohdimme, oliko sitä tarpeeksi. Vähän mietittiin jo, että käydään vielä viime tingassa hakemassa juotavaa lisää, mutta eipä tarvinnut!IMG_0209

Kaikilla oli hauskaa, ainakin menosta ja palautteesta päätellen. Isovanhemmat olivat aivan haltioituneina ja vanhemmat tihrustivat kyyneleitä. Mukavin kommentti, joka on monen suusta tullut jo, kuului; ”Teitä oli niin ihana katsella, teistä oikein huokuu rakkaus toisianne kohtaan”.

No siis kyllähän mä tiedän että oon ihan silmät soikeena ja kroppa vetelänä rakastanut tuota miestä jo jokusen vuoden. Mutta nyt vihdoin muutkin näkivät, että tää on totta. Oma isäni oli aikoinaan todella huolissaan, kun sain lapsen ja olin yksinhuoltaja. Että miten mä pärjään ja jaksan. Nyt sanoin hänelle, että ei tarvitse olla huolissaan enää. Hän huokaistIMG_0247en itki, halasi pitkään ja tuntui, että häneltä lähti yksi otsaryppy pois ja kivi harteilta.

Koristelut olivat siis itse tehtyjä. Tuikkukipoista tuli todella kivat, lisäksi pöydissä oli vaahteranlehtiä, sekä nauhoja. Simppeli, mutta omasta mielestäni oikein kaunis. Tarjoilupöydissä oli lisäksi vielä ”koivumakkaroita”, sekä meidän pöydässä suuri kimppu.

Suurin kiitos menee meidän pääkokille ja henkilökunnalle, ilman heitä ei olisi mitään häitä ollutkaan! Miehen siskolle iso kiitos kakuista, jotka olivat aivan taivaallisen hyviä. Sekä kaikille muillekin, jotka panostivat enemmän tai vähemmän häidemme järjestelyihin. Olemme kaikille suunnattoman kiitollisia.

Puvuista. Miehellä oli siis sävy sävyyn (tietysti) puku kanssani. Voi jumpe miten hyvältä hän näytti!

Oma pukuni valmistui viime tingassa. Ompelija sanoi, että olisi toki voinut vielä tehdä hieman jotain, mutta se ei olisi vaikuttanut suuremmin kokonaisuuteen. Omasta mielestäni puvustani tuli ihan täydellinen. Ja koska juhlapaikalla oli melkoisen kylmä, on päälläni musta bolero.IMG_0330

Pukuni oIMG_0287n siis valmistettu käsityönä, omien mittojen mukaan ja oman visioni kautta. Kaikki kunnia ompelijalleni, hän onnistui täydellisesti! Vaikkakin meillä oli hieman ongelmia, kun laihduin laihtumistani. ”Nyt ei sitten saa laihtua enää, tai tää tippuu sun päältä hääpäivänä”. 😀

Puvussa on avonainen selkä (näkyy vasemmassa kuvassa), ja edessä napitus, jotta pystyn imettämään. Kellohelma liehui ihanasti, ja pehmeästi! Alla minulla ei ollut liivejä, joten istuvuudesta pisteet myös!

Pitsin leikkuuseen meni 6h aikaa. pitsi on leikattu siis kuvioittain helmaan. Tämä ei ollut vaatimukseni, vaan ylimääräinen toive jos aikaa jää. Ihan tolkuttoman upeaa, että se toteutui!

 

En muuttaisi mitään häissäni. Tanssimme valssinkin, mikä oli kysymysmerkki ihan h-hetkeen asti. Ruoka oli hyvää, meillä oli hauskaa ihan yön pikkutunneille asti, ja hotellin huone oli ihan loistava päätös!

Hotellilla saimme aamiaisen huoneeseen kuohuvan kera. Ja se aamiainen… croissantteja, leipää, erilaisia lihoja, kalaa, juustoja tuoreita marjoja ja hedelmiä, dippailtavia ja suklaata, suklaakakut, kuohuva, kahvia ja tuoremehua. Voi miten ihanaa! Kyllä, me rentouduimme ihan huolella.

Pojilla oli mennyt yökyläily hyvin. Isompi on tottunutkin käymään yökylässä ja menee ihan mielellään. Kuopus oli ensimmäistä kertaa. Oli mennyt oikein hyvin! Hän ei ollut itkenyt juurikaan, mutta sen sijaan oli hoitajan rinnalla ollut useasti (kyllä, hoitaja imetti lastani). Kotiin päästyään hän ilmaisi ikävän, ja oli rinnalla lähes vuorokauden jatkuvasti. Hoidosta oli hyötyä muutenkin. Hän alkoi syödä kiinteitä oikein kunnolla! Nyt menee 5 ateriaa päivässä ja oikein aterioita. Ei enää vain muutamia lusikallisia.

 

Häiden jälkeen vietimme viimeisen lomaviikon ennen kouluun paluutani. Paluu kouluun oli raskas minulle. Kuopus on kotona mieheni kanssa ja heillä menee oikein mukavasti päivisin. Minä sitten taas olen hyvinkin väsynyt teoriatunneista, ja kun minulla ei ole kuin teoriaa nyt. Kouluun on ollut ihanaa palata. On jotain tekemistä koko ajan, mielekästä sellaista, ja kotiin pääsee silti joka päivä perheen luokse.

Nyt jätänkin bloggaamisen harvemmalle. Siksi, että keskityn kouluun, ja siksi, etten tuhlaisi vapaa-aikaani koneen äärellä, vaan perheeni luona. Pyrin kirjoittamaan kerran kuukaudessa kuulumisia, mutta nyt jään some-tauolle kokonaan!

Hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille!

-emiljaana

 

Häiden järjestelyt ja tyttöjen ilta!

Häiden järkkäily on stressaavaa. Varsinkin, kun se pitää sovittaa normaaliin arkeen, jossa on muutoinkin omia huolenaiheitaan.

IMG_20151001_230220

Olemme saaneet melko hyvin jo lähes kaiken järkättyä. Huomaan kuitenkin, että olen ollut kireä viime aikoina. Kun on monta tikkua tulessa, loppuu kädet vaan kesken.

Aikaa häihin on enää vain päiviä. Mekkokaan ei ole vielä valmis. Mitähän tästä tulee?

IMG_20151001_230203

Budjetista, aika hyvin ollaan onnistuttu. Tässä hieman esimerkkejä hinnoistamme.

  • Paikan vuokra, koko viikonlopulta on 350€
  • Juomatarjoilu ihan kaikkineen päivineen (kahvit, alkoholittomat, boolit, kuohuviinit jne.) n. 280€
  • Ruoka (osio jonka itse kustannamme) n. 300€
  • Miehen puku 195€
  • Minun vaatetus 90€
  • Koristeet 40€
  • Astiasto 175€
  • Muu tilpehööri 150€

Budjettimme oli 2000€. Tähän mennessä ollaan menty reilusti alle. Hankintoja on enää vähän, mutta voihan tässä olla että tulee jotain yllättävääkin vielä eteen. Ja niin, häät ovat nippa nappa 50 hengen vieraslistalla. Teemme kaiken itse, koristeista kakkuun. Astiat vuokrasimme, tosin boolimukit päätimme ottaa kertseinä. Miehen puku vuokrataan, omani teetätin.

Häissämme tarjoillaan tervetuliaismalja, ruoka viineineen, kakkukahvit, boolit ja mahdollisesti iltapala. Iltapala on näistä enää suurin mietinnän aihe.

Koristelut tulevat pääosin luonnosta, sillä teemanamme on ruska, syksyn häät (luonnollisesti syksyllä). Rakastan syksyä!

Nyt enää pientä tilpehööriä ja pilkun viilausta niin alkaa olla valmista!

Jotain kivaakin on tapahtunut, mitä en koskaan uskonut tapahtuvan!

IMG_20151001_230128

Nimittäin mulla on maailman ihanimmat siskot ja ystävät, jotka järkkäsivät mulle polttarit! Parhaimmassa seurassa, syöden hyvää ruokaa, juoden ja pitäen hauskaa! Mulla oli ihan uskomaton päivä, ja mut päästiin kaiken lisäksi yllättämään ihan täysin! Ihanaa tytöt ❤

– emiljaana

I made my clothes!

Ompelupostaus!
Pitkästä aikaa :)

En koskaan postannut sitä mekkoa, jonka tein juhliin! No tässä se nyt on!

IMG_20150824_204829

Ja tässä sitten poikien liivit!

IMG_20150824_204844

Olen toki ommellut muutakin. Kaapissani on marinoitunut vanha nahkatakki, joka on ensinnäkin ollut liian iso ja toisekseen väärän mallinen keholleni (ja tyylilleni).

Olen haaveillut lyhyestä biker-takista jo kauan. Ja sellaisen sitten muokkasin tästä! Hihat ovat kaksinkertaista trikoota. Takki on vuorotettu ja hihoissa on nahkaa antamassa särmää. Nyt se istuukin! Kumpa vaan ilmat viilenisivät 😉

IMG_20150824_204927

Ompelin myös paidan itselleni. Ihan summan mutikassa 3€ kankaasta. Pitkä paita, jotta se sopisi myös leggingsien kanssa. Ja löysä, mukavuuden vuoksi!

IMG_20150824_205008

Alla taas on raa’asti vain ommmeltu reunat. Kyseinen neule on alunperin ollut college-mekko. No en nyt oikeasti perustanut siitä joten tein siitä takin. Tämän muokkaus varmasti jatkuu vielä.

IMG_20150824_205030

Ps. Yllä olevassa kuvassa minulla on ensimmäistä kertaa täysin itsr ompelemat vaatteet!

Meillä on kahdet rattaat, joista nämä ovat vanhat, mutta vielä toimivat. Piristin hieman ilmettä istuinpehmusteella, joka on ommeltu kierrätetyistä kankaista ja vanhasta peitosta. :)

IMG_20150824_205050

Kouluun palaan lokakuussa! Voi kun olen sotä odottanut :)

-emiljaana

Ommellen!

Mä olen ommellut. Voi luoja siitä on aikaa kun olen päivittänyt ompeluksiani! Niin, eli siis kolme kuukautta sitten viimeksi. Mainitsen nyt vielä, että instagramissa pääsee lähemmäksi meidän arkea, ja näkee kuvatkin ensimmäisten joukossa! Siellä on niitä ompeluksiakin, heti kun ne valmistuvat 😉

Mutta! Nyt mä päivitän vaan ne ompelukset! Nämä eivät ole nyt valmistumisjärjestyksessä, mutta on kuitenkin täällä!

Siskolleni tein mittatilaustyönä paidan ja leggingsit hänen valitsemistaan kankaista. Tykkäsi kyllä! Kuvassa saajan päällä tämä setti!

IMG_1710

Kuopukselle ompelin kierrätysmateriaaleista, eli omista vanhoista leggingseistäni housut ja vanhoista topeistani bodyn.

IMG_1757

Tämä kuva onkin jo vilahtanut kertaalleen, tässä on ensimmäinen tekemäni lippis kuopukselle. Ei ollut ihan priimaa, mutta kyllä se asiansa ajaa! Seuraava onnistuu sitten paremmin!

IMG_2010

Tämä on tuorein tekeleeni, ompelin itselleni puolikellohameen. Tästä tuli ihan yllättävän hyvä 😉

IMG_2168

IMG_2166

Naapurin synttärisankarille tein paitulin, jossa on pitsistä sidottava vyö. Saaja tykkäsi kovin, ja tämä oli kyllä sellainen, että jos minulla olisi tyttölapsi, pukisin kyllä hänelle päälle :)

IMG_2052

Pojille. Esikoiselle shortsit, kompromissishortsit koska eivät ihan menneet mun haluni mukaan kaikki yks yhteen. Ja tosi viileästä materiaalista housut pienemmälle, kesää varten!

IMG_2028

Mun on kyllä pakko hehkuttaa sitäkin, että opettelin äitini paidan helmaan uutta tekniikkaa; helman kääntö piilotikillä. Aika toimiva, varsinkin jos ei ole sopivan väristä lankaa tarjolla 😉

IMG_1760

Sitten kummitytölle 1-vuotis syntymäpäivälahjaksi mekko ja hiuspanta, kierrätysmateriaaleista! Ihanan hempeä, mutta ei liian prinsessaa!

IMG_1758

Kierrätystä jälleen, minun vanhasta paidastani esikoiselle paita. Seuraavaa kokoa tosin, joten tämä saa odottaa kaapissa vielä hetken pukemistaan (esikoisella on niin kamalasti vaatetta).

IMG_1647

Nämä, voi että! Nämä olivat niin ihanat! Siskon vauvalle leggingsit!

IMG_1036

Leggingsit itselleni!

IMG_0736

Joustocollegesta housut itselleni!

IMG_1648

Isomummulle äitienpäivälahjaksi vuoritettu kangaskassi, sillä hän vallan käyttää vain niitä!

IMG_1762

Ompelin myös ystävättärelleni tilaustyönä asun; tuli lyhyt toppi ja maksihame, jonka saa halutessaan nostettua mekoksi. Tämä oli kanssa sellainen mistä en olisi halunnut luopua! Kyllä saaja tykkäsi. :) Tässä kuvassa on siis saajan koko setti päällään.

IMG_1880

IMG_2107

Sovituskuvaa ennen ompelua!

Sitten. Nyt olen ommellut juhliin mekkoani jo aika vimmatusti. Ai että ei ei ei. Mä niin kiroan sen mekon jo! En vaan tule toimeen sen kanssa laisinkaan.. No ehkä se valmiiksi tulee, mutta ongelmitta ei olla päästy.

Piirsin tänään kaavat poikien liiveihinkin, ja ajattelin niitä väsätä hetkosen, kunnes taas lämpenen mekolle. Onneksi tässä on vielä hetkonen aikaa, sillä juhlat ovat heinäkuun lopulla. Ehkä mä saan ne valmiiksi ennen sitä!

Ps. Mä kyllä niin pahoittelen kuvien huonoa laatua että..

-emiljaana