Kaksi imetystä
Olen menossa imetystiedon peruskurssille. Kurssin ensimmäinen päivä on huomenna. Tehtävänä oli kirjoittaa oma imetystarina. Jotta en koskaan unohtaisi tätä, aion julkaista sen blogissani. Kokemukseni on luonnollisesti henkilökohtainen, mutta paljastaa oman imetykseni kulun tiivistettynä. Painotan vielä, että imetys on minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä asia.
Imetystarinani
Esikoiseni syntyi heinäkuussa vuonna 2010. Olin yksinhuoltaja, enkä tiennyt vauvan hoidosta mitään, muuta kuin että vaippaa tulee vaihtaa ja ruokaa antaa. Imetin heti sairaalassa jo. Muistan, kun vauva katsoi silmiini maatessaan vatsani päällä, rauhallisena imiessään rintaa. Ensimmäisistä kuukausista taas muistan vain sen, kuinka kivuliasta imetys oli, mutten suostunut lopettamaan, koska se oli vauvalle niin tärkeää. En saanut apua mistään, mutten osannut oikein pyytääkään. Neuvolassa vain nyökyteltiin, että joo, imettää.
Vauva tuli kahden kuukauden ikään, ja neuvolassa tuli puhetta jatkuvasta rinnalla olemisesta. Vauvani oli myös todella itkuinen, heti ensimmäisen kahden viikon jälkeen. Luulin, että kaikki vauvat ovat itkuisia, joten en osannut kyseenalaistaa tätä. Poskiin alkoi ilmestyä pahaa ihottumaa, ja kakka oli aina erityisen pahan hajuista ja limaista. Neuvolasta ainoat ohjeet olivat, että kiinteitä viimeistään kolmen kuukauden ikään mennessä, jotta itkuisuus vähenisi ja vauva nukkuisi. Jos olisin silloin tiennyt enemmän..
Annoin vauvalle kiinteitä noin kolmen kuukauden ikäisenä. Ihottuma vain paheni, samaten itkut. Neuvolasta sanottiin, että luumu auttaa, ja lisää täyttävämpää ruokaa. Kuinka sokea ihminen voikaan olla?
Reilun kuuden kuukauden ikäisenä lapseni suolisto meni tukkoon, ja hän oli vähällä menehtyä. Vietimme teho-osastolla neljä päivää, jonka jälkeen poliklinikalla muutaman päivän. Lapsi oli nenämahaletkun varassa kuusi vuorokautta, sekä tipassa. Tuona aikana ihottuma hävisi lähes olemattomiin, ja huomattiin, että lapsella on ollut vaikea ruoka-aineallergia joka on pahentunut vain lisäämien ruokien myötä entisestään. Suolen tuppeuma oli lähes sata prosenttisesti liian aikaisten kiinteiden aloitusten, sekä allergioiden yhteensattuma. Lapsen itkut lakkasivat siihen, hän alkoi nukkua paljon paremmin, ja ihottumat lähtivät, kun allergisoivat aineet poistettiin ruokavaliosta. Silloin vasta hoksasin kaiken. Nyt edelleenkin viiden vanha lapseni on maidolle allerginen.
Imetykseni loppui seinään leikkauspäivänä, ja se edelleen itkettää ja surettaa. Olisinko kyennyt jatkamaan, jos joku olisi neuvonut pumppaamaan ja tehostamaan imetystä kuuden vuorokauden jälkeen? Ehkä.
Esikoisen imetys sattui noin kolmeen ikäkuukauteen asti. Johtuiko tämä asennosta vai otteesta? Miksei kukaan tarjonnut edes rintakumia? En tiedä. Esikoisen imetyksestä on jäänyt olo, että olisi pitänyt ottaa itse selvää enemmän. Tiedän, että vika ei ole ollut minussa, ja tein parhaani. Mutta silti, olisin halunnut imettää paljon pidempään.
Syyllisyys on voimakas tunne.
Ajasta ja paikasta riippumatta.
Kuopukseni syntyi marraskuussa 2014. Hän on nyt 9 kuukauden ikäinen. Nyt viisi vuotta myöhemmin en ole enää lasten kanssa yksin. Miehen tuki ja turva on ollut erittäin tärkeässä asemassa, ihan kaikessa.
Ennen syntymää otin paljon selvää imetyksestä, sillä halusin panostaa siihen edellisen imetyksen vuoksi täysillä.
Aivan kuin esikoisenkin aikana, imetys teki kovin kipeää. Ostin rintakumin vauvan ollessa viikon ikäinen, sillä rintani olivat rikki. Imetin lapsentahtisesti, ja kahden kuukauden iässä tiesin jatkuvan rinnalla olon olevan tiheän imun kautta. En antanut neuvolan, enkä muidenkaan vaikuttaa imetykseeni millään tapaa, tiesinhän nyt enemmän kuin he. Rintakumista pääsimme eroon tiheän imun jälkeen, eikä sitä ole enää tarvittu.
Nyt tiesin kuuden kuukauden täysimetyssuosituksestakin, josta minulle ei ollut kukaan kertonut mitään esikoisen aikaan. Sain kuulla paljon epäileviä ja hieman mollaaviakin kommentteja siitä, kuinka ”luulen” maitoni riittävän vauvalle niin pitkään. Silti, kuopus oli pelkällä rintamaidolla ensimmäiset kuusi kuukautta, ja oikein tyytyväinen.
Nykyään vauva syö jo jonkin verran kiinteitäkin, mutta maito on silti pääosassa. Nyt olen huomannut sen, kuinka tärkeä asia rinta on muutoinkin vauvalle, kuin vain ravinnollisesti. Ja etenkin kuinka tärkeää imetys on minulle.
Olen yllättynyt siitä, kuinka erilaisia tuntemuksia imetys on minussa herättänyt. Alkuun minua itketti suunnattomasti, sillä kuopus toi mieleeni esikoisen vauva-aikaa. Olin monesti jo luovuttamassa, mutta sain vertaistukea, ja osasin hakea sitä. Ennen kaikkea imetys on pelastanut vauva-ajan. Minusta on myös tullut ehdoton imetyksen suhteen. En suostu korvikkeeseen niin kauan kuin omaa maitoa riittää, ellei ole hengenhätä. Samaten lapsentahtisuus on mielestäni erityisen tärkeää pienen, mutta myös isomman lapsen kanssa.
Alkuun olin sitä mieltä, että imetän niin kauan kuin lapsi haluaa. Mutta nyt yhdeksän kuukauden iässä olen alkanut tulla toisiin aatoksiin. Lähden kouluun vauvan ollessa 11 kuukautta. Vauva jää miehen kanssa kotiin. Jännitän imetystä jo nyt. Haluan jatkaa vähintään vuoden ikään, ja tiedän, että se on mahdollista. Mutta yli vuoden ikäisen imetys ei ole enää niin ehdoton asia minulle, kuin oli vielä puoli vuotta sitten. Silti toiveet pysyvät. Toiveissa olisi pitkä imetys, mutta tulevaisuus näyttää.
Kokemuksieni perusteella haluan oppia imetyksestä vieläkin enemmän. Esikoisen imetyksen vuoksi taas haluaisin ryhtyä tukihenkilöksi, jottei kukaan joutuisi puutteellisten ja väärien neuvojen vuoksi kokemaan samaa. Haluan etenkin vahvistaa ja levittää imetystietoutta, joka on niin todella vähässä maassamme. Haluan olla edistämässä lasten ja äitien hyvinvointia.
-emiljaana
Soseet ovat mukana, jotta kiinteitä varmasti menee. Sormiruokailussa on se puoli, että sitä ei pakolti mene alas pariin ensimmäiseen kuukauteen, ja meillä toinen vanhempi on kuitenkin soseiden kannalla, joten fifty-fifty!
