23.7.2015

Äiti vapaalla!

Yleinen äiti, äitiys, esikoinen, imetys, kuopus, laatuaika, lapsivapaa, perhe Ei kommentteja

(Tämä on kirjoitettu jo viikko sitten, pikku ongelmien vuoksi julkaistaan vasta nyt!)

Kävimme mökillä viikonloppuna. Lähdimme isomummun seuraksi, ja vähän avuksikin. Lapset viihtyivät hyvin, samoin kuin minä! Uskaltauduin uimaankin, vaikka vesi olikin hurjan kylmää. Lämmitetty sauna antoi oman osansa.

Sunnuntaina kotiuduttuamme aamusta ajattelin vieväni kummipoikani elokuviin. Hän ei päässyt omien menojensa vuoksi, mutta olin päättänyt silti viettää hetken omaa aikaa ilman lapsia. Pumppasin maitoa ja lähdin kaupunkiin.

Menin yksin, vaikka se onkin ollut mörkö minulle. Silti teki hyvää käydä ihan yksistään ensimmäistä kertaa. Sai hengähtää, eikä tarvinnut miettiä, pitääkö olla sosiaalinen. Mietin pitkään, että mihin meen ja mitä teen. Ajattelin, että hemmottelen itseäni kovin vähän, joten nyt sen teen! Kirpparit eivät olleet auki enää siihen aikaan, joten päätin rikkoa lupaukseni. Ja oikeastaan en ole edes pettynyt. Alkuun vähän kirpaisi, mutta tauko on ollut niin pitkä, että antaa olla.

Kyse on siis ”älä osta uutta vaatetta vuoteen”-lupauksestani. Edellisen vaatteen olen ostanut odotusaikana, ollessani jollain seitsemännellä, kahdeksannella kuulla. Tästä on nyt siis kymmenisen kuukautta aikaa, ainakin. Ostin housut ja paidan. Kolme hairahdustahan sallitaan, joten kaksihan tässä on vasta mennyt! No what ever, meni niihin ainakin kymppi rahaa joten sama se. Suotakoon tämä minulle, kun ei oikein sopivia vaatteita muutenkaan ole laihtumisen myötä.

Kolmisen tuntia olin poissa. Mietin vielä, että menenkö kahvilaan juomaan kahvin ja syömään jotain hyvää, mutta joku tunne sai minut palaamaan kotiin. Jokin huusi sisälläni, että maitobaaria tarvittiin. Kotiin palatessani oli vastassa kolme tyytyväisen näköistä tyyppiä. No mitä hitsiä! Teki mieli lähteä takaisin kaupunkiin, mutta jaa.

Päätin sitten, että menen torstaina vanhojen kavereiden kanssa. Laitoin itse heille viestiä, koska tiesin, että ei minua kukaan koskaan mihinkään pyydä. Pari kaveria lähti mielellään mukaani. Lähdin yhden maissa. Olin pumpannut maitoa 180ml, ja imetin kuopuksen juuri ennen lähtöä. Minulla oli kivaa, oikeasti. Sai puhua ja kuulla jotain aivan muuta kuin kakkavaippoja, hampaita ja Batmania. Äiti-ihmisenä oli toki jotenkin outoa olla ulkona, varsinkin kun edellisestä kerrasta on 1,5 vuotta.

Kävimme likkojen kanssa terassilla, ja istuttiin kapakassa. Koska enhän mä niihin pääse lasten kanssa koskaan! Vaihtelu virkistää. Kiitos seurasta näille hienoille naisille 😉

Tuli siinä tyttöjen kanssa puhetta parisuhteestani, ja mietittiin sitten mekkoniompelua häihin, nämä tytöt kun kanssa opiskelevat ompelijoiksi. Saan kaipaamaani apua vastaan, sitten kun se on ajankohtainen. Lopputyönä olisi kiva tehdä oma häämekko, nyt kun on renkaat sormissakin jo lupauksena siitä. Olen jo aika lailla päättänyt mallin ja väritkin!

Palasin yhdeksän aikoihin. Jälleen lapset olivat tyytyväisiä. Kuopus konttasi vastaan iloisena jälleen näkemisestämme. Esikoinen oli jo pedissä odottamassa iltapusua ja peittelyä. Hyvinhän näillä oli täällä mennyt! Kuopus oli juonut maidot ja syönyt kiinteitäkin, mikä on melko harvinaista. Olen helpottunut, että kuopus jää nyt niin hyvin miehen kanssa kotiin. Ei ole enää sitä pelkoa, että hän huutaisi tunti tolkulla perääni. Nyt hän on valmis siihen. Silti muiden luokse hoitoon jättäminen ei ole vielä ajankohtaista. Kyllä sillekin aikansa tulee.

Ilta meni kuitenkin siihen, että kuopus kukkui johonkin lähemmäksi puoleen yöhön. Ei hän malta nukkua. Johtuuko se siitä, että hän on oppinut konttaamaan ja nousee seisomaan, vai hampaista jotka ovat todella lähellä puhkeamistaan? Vaiko vain äidin poissaolosta? Tiedä sitten.

Kuitenkin kaiken kaikkiaan pieni valvominen ei ollut paha. Olinhan kuitenkin saanut olla pitkään erossa, ja luvan hengähtää!

-emiljaana

6.7.2015

”Olisit vain tyytyväinen”

Yleinen äiti, äitiys, alipaino, hoikka, ihanne, laiha, paino, painon putoaminen Ei kommentteja

Nyt on aika lailla seitsemän kuukautta ja kolme viikkoa siitä, kun synnytin kuopuksen. Kuten jo aiemmin ole maininnut, on painoni ollut laskussa siitä asti. Monet äidit sitä toivovat, mutta minä en. Alan olla jo neuroottinen asian kanssa.

No, reilut seitsemän kuukautta sitten painoin tasan 20 kiloa enemmän. Eihän tuo ole paino eikä mikään toisille, ja useimmat olisivat vain tyytyväisiä ”ongelmastani”. Mutta kuvitellaan, että olet hoikka jo valmiiksi, ja siitä vain laihdut ja laihdut. Käykö mielessäsi, onko tämä enää terveellistä? Koska kuihdun kokonaan pois? Ja ennen kaikkea, miksi kehoni ei toimi kuten pitäisi?

Fiksuja neuvojahan olen kuullut vaikka kuinka, kuten ”syö suklaalevy päivässä” ja ”enemmän makkaraa napaan”. Mutta kun ei auta suklaat, leivonnaiset, eikä makkara. Ei, vaikka söisin munakkaan ja pekonia, pitsaa ja leivonnaisia vain päivän aikana.

Sitten kuulen usein, että kun lopetan imettämisen parin kuukauden päästä (tämä ei ole tieto, vaan muiden olettamus), niin lihon sitten kaiken takaisin. AIJAA! MEEDIO PAIKALLA!

Kuulin jo teininä, että sitten kun saan lapsia, niin en ole enää hoikka. No mitäs nyt, kun lapsia on kaksi, ja olen laihempi kuin koskaan?

Loukkaavinta on se, kun painostani naureskellaan ja kommentoidaan julkisesti;

”Ei tuollaisella luuviululla voi olla kuuma” – sanottiin hellepäivänä.
”Ota nyt viides makkara, jos alkais näkymään edes jotain vyötäröllä”.
”Sähän lähdet tän tuulen mukana kohta, pidä nyt kiinni jostain”.

Se päivä, kun minä sanoisin takaisin pyöreämmälle henkilölle, että ”ei ihme, että on kuuma, kun noin paljon lämmikettäkin ympärillä”, ”kannattaisiko jättää makkarat syömättä, jos ne katois pikku hiljaa sun vyötäröltäskin”, tai ”onneks sulla ei ole pelkoa tuulesta, kun elopaino pitää jalat visusti maassa” – olisi vastaanotto hieman erilainen. Miksi? No koska laihuus on joku sairas ihanne, ja oletetaan että pitäisi olla kiitollinen tästä alipainosta. Ja näin ollen laihoille saa puhua miten haluaa. No guess what?

En ole.

Voin lahjoittaa pois, jos saisi takaisin kunnioituksen ja arvostuksen samalla. Laskeeko ihmisarvo koon myötä? Ilmeisesti. Mutta nyt lakkasi. Nyt loppui tämä polkeminen.

”Minusta tuntuu siltä, että sinä et taida ymmärtää kommenttisi loukkaavan minua.”

Aamulla on verikokeisiin meno. Tarkistetaan nyt, onko tämä terveydellinen seikka, noin niinkuin negatiivisessa mielessä. Että onko kropassa jotain vikaa. Samalla kirjoitan ruokapäiväkirjaa, lasken päivän saamat kalorit ja kirjaan painoni ylös. Päivässä tulisi tulla noin 3000ckal, jonka mukaan painoni ei kuuluisi enää laskea lainkaan. Niinpä, ei kuuluisi. No ehkä siitä ollaan fiksumpia tuonnempana.

Viimeisin postaukseni aiheesta on tammikuulta. Tuolloin painoin 61,3kg. Tänä aamuna painoni oli 54,1kg, mikä on viikon sisään ollut korkein saavutukseni. Puoleen vuoteen se on paljon, varsinkin jos sitä välttelee. Terveellisempi ruokavalio ei auttanut. Vedetäänkö nyt ihan plörinäksi, ja syödään ihan mitä vaan, ihan kuinka paljon vaan?

Mutta jos vastaan tulee laiha henkilö, hän ei välttämättä pidäkään siitä laihuuden taivastelusta. Se ei ole ihanne kaikilla.

-emiljaana

6.7.2015

Nyt kontataan!

Yleinen äiti, äitiys, esikoinen, imetys, kuopus, lapsentahtinen, lapsi, perhe, perhepeti, vauva, Veli Ei kommentteja

Kuopus on kasvanut hirveästi, ja oppinut paljon uusia taitoja. Hän lähti konttaamaan, ja viikko sen jälkeen nousi jo tuelle seisomaan. Nyt hän kulkee valtavan nopeasti. Joillekin tavaroille on ruvettu kuumeisesti etsimään uusia paikkoja. Nukkuminen on ollut vähän hakusessa, kun koko ajan tekisi mieli kontata ja kiipeillä tutkimaan. Välillä herään öisin siihen, kun hän unissaan konttaa sängyllämme, tai kiipeää minua vasten.

nimetön6

Haimme pinnasängyn kellarista – taas. Nyt kuopus on 7 kuukautta vanha, ja nukkuu pinnasängyssä osan yöstään. Tämä kuulostaa lauseena ”ihanteelta”. Todellisuus? Pinnasänky on sivuvaununa oman sänkymme vieressä, ja siitä on poistettu toinen laita. Näin ollen lapsi on koko ajan tavoiteltavissa, ja silti vieressä, vaikkakin omassa sängyssään. Tämä helpottaa myös yösyöttöjä, jotka ovat erittäin tärkeitä vauvalle. Öisin maito on ravitsevampaa, ja lapsi hakee turvaa ja läheisyyttä, jota päivisin ei enää jatkuvasti tankkaa. Samaten usein unohdetaan lapsen luontainen tarve herätä öisin. Tiesittekö, että vauvan täysi yö on vain viisi tuntia? Ei suinkaan kahdeksaa tai kymmentä tuntia. Nykyihanne vain ei tue lasten luontaista, ja ihan biologista elämää. Heräily ”kaiken aikaa” ei suinkaan ole kiusallaan, tai siksi, että lapsi olisi tottunut liian hyvään.

nimetön1

Jos haluaa tutustua aiheeseen lisää, suosittelen lukaisemaan aiheesta lisää vaikkapa lataamalla linkin sivun vasemmasta laidasta kirjan ( http://kiintymysvanhemmuus.fi/referaatit.html )

Sivuvaununa pinnasänky toimii meillä ihan hyvin. Eihän lapsi nuku jatkuvasti siinä, mutta ensimmäiset tunnit ainakin, ja osan yöstä. Viime yö taisi mennä vain kahdella – ehkä kolmella syötöllä, ja lapsi tuli omaan sänkyymme vasta aamuyöstä. Näin me vanhemmatkin saamme kaipaamaamme tilaa hieman enemmän. En silti sulje lapselta perhepetiä pois.

nimetön5

Esikoinen lähti isovanhempien hoiviin lauantaina. Hän ihan tohkeissaan laski jo pitkän aikaa ennen lähtöä päiviä, ja kun se päivä koitti, hän soitteli koko aamupäivän ja ravasi katsomassa joko auto tuli pihaan. Ihanaa, että hän niin kovin odottaa vierailua. On mukava päästää lapsi iloisena yökyläilemään, kuin jännittyneenä!

Samaisena lauantaina kuopuksen oli tarkoitus jäädä hoitoon ensimmäistä kertaa. Veimme kuopuksen hoitajan luokse iltapäivästä, viivyimme hetken, sillä eihän näin pientä voi vaan jättää tutustumatta hieman. Kaikki meni hyvin, lähdimme ja lapsi jäi katsomaan peräämme. Kuuntelimme hetken oven takana, ei hiiskahdustakaan. Päästyämme hetken matkan päähän, tuli puhelimeeni viesti. Lapsi vain huutaa. Ajattelin jo heti että voi ei, ei hän ole valmis. Miksi edes laitoin? Oliko tämä nyt välttämättömyys? Mies oli mukanani, joten emme ihan heti kääntyneet takaisin. Olin päättänyt, että pidän hetken lomaa. Pian tuli hoitajiltakin viestiä, että lapsi rauhoittui.

Saimme hetken nauttia hiljaisuudesta ja vain toisistamme. Harvinaista. Ei ole ollut tällaista hetkeä pitkään, pitkään aikaan. Olimme juuri syöneet hyvää ruokaa ja juoneet lasin viiniä, joten olo oli kaikin puolin kylläinen.

Illemmalla tuli jälleen viestiä, että lapsi alkaa olla itkuinen. Lähdimme heti hakemaan. Olimme ehkä tunnin keskenämme, mutta kyllä se aika oli ihan kullan arvoista. Hoitajille iso kiitos jaksamisesta!

Palattuamme, lapsi oli todella itkuisen oloinen. Hän heti minut nähdessään ilmaisi selkeästi olleensa hädissään poissaolostamme. Hetken itkettyään sylissäni, ja sitten isänsä sylissä, hän kuitenkin rauhottui ja kaikki oli taas hyvin. Illalla hän oli hyvin kiinni minussa. Nukkumaan mentäessä hän ei olisi halunnut irroittaa sekunniksikaan, edes unissaan.

nimetön

Silti tämä pieni tauko teki hyvää. Luulisi ettei noin pieni aika merkkaisi juuri mitään, mutta mitenkäs sitä sanotaan, ”tartu hetkeen”? Sehän sen määrittää. Tartuin hetkeen, ja näin hetki kasvoikin suuremmaksi kuin vain hetki.

nimetön4

-emiljaana

21.6.2015

Welcome back!

Yleinen allergiaoire, allergiat, atooppinen, atopia, esikoinen, lapsi, luonnonkosmetiikka, maitoallergia, suolioireiset allergiat 2 kommenttia

Kuten olen ohimennen maininnut, on meidän esikoisella ollut syntymästään lähtien allergioita, noin kolmen vuoden ikään asti. Kertauksena lyhyesti, hänellä oli suoli- ja iho-oireinen allergia. Oireina mm. järkyttävät vatsakivut, maha sekaisin ja ihan päälaellaan, levottomuutta, unettomuutta, vaikea atooppinen iho, jatkuva korvatulehduskierre sekä itkuisuutta, mikä on todella lievä käsite siitä, mitä se oikeasi oli. Esikoinen itki itkemistään ensimmäisen vuoden, ja nyt joku voisi sanoa, että ”vauvat nyt vaan itkevät”, mutta sen kerran kun näet jatkuvasti kipeän vauvan itkevän, et sano enää niin. Jopa oma tätini sanoi allergioiden selvittyä, ja tilanteen parannuttua, että ”ihan kuin olisit vaihtanut lapsen”, sillä ero normaaliin vauvaan oli niin selkeä.

Esikoisen kasvojen iho-oireet vauva-aikana.

Siispä, kun allergiat selvisivät noin kahdeksan kuukauden ikäisenä, esikoinen sai syödä vain bataattia, sian lihaa (rypsiporsasta, ei viljaporsasta), mustikoita (vain kotimaisia), maissia (viljana), sekä apteekin erityiskorviketta. Siitä sitten lähdettiin. Ei paljoa tarvinnut miettiä, mitä teet ruoaksi. Näitä ruokia muistan tehneeni pitkään. Tarkoitan oikeasti pitkään. Silti pikku hiljaa alkoi tulla lisää ja lisää ruoka-aineita takaisin. Viimeisimpänä takaisin tuli kotimaiset viljat, maito ja kala. Kolmen ja puolen vuoden iässä hän sai syödä jo aika lailla kaikkea.

No nyt neljän ja puolen vuoden iässä alkoivat oireet uudelleen; ensin oli vatsa ihan sekaisin, sitten alkoi ihottuma, jatkuva limaisuus, nokkosrokkoa, korvien kipuilut ja milloin mitkäkin levottomuudet ja unettomuudet. Ei kauaa tarvinnut katsella, kun hoksasin itse, että se maito ei nyt sittenkään käy hänelle.

Iho-oiretta neljä vuotiaana.

Nokkosrokkoa.

Lääkärissä käydessämme todettiin, että elimistö sietää pienen määrän maitoa, mutta kasvaessaan se aiheuttaa ongelmia. Hän ei siis ole täysin maidottomalla, mutta vain kotioloissa saamme kokeilla tuotteita. Nyt meillä menee kypsennettynä ruoan seassa maito, muuten vain hyvin pienissä määrin hapanmaitotuotteita. Tavallista maitoa hän ei juo lainkaan (eikä maidon terveysvaikutukset ole edes niin hehkutettavat, että tämä meitä haittaisi). Arkemme ei juurikaan ole muuttunut tästä, vain maito ja jogurtit ostetaan maidottomina, muuta emme tarvitse.

Ihottuma katosi, mutta silti vatsa on välillä sekaisin, ja kasvot lehahtavat toisinaan, ainakin päiväkodissa on niin sanottu. Ehkä tässä on mahdollisesti mukana myös siitepölyjen aiheuttamat ristiallergiat, emme tiedä. Sen selvittely jatkuu.

Atooppinen iho on saanut hoitoa luonnontuotteista;

helokkiöljy sisäisesti nautittuna, sekä ulkoisesti tarvittaessa
aloe vera-voide tarvittaessa ihottumakohtiin
kookosöljy ulkoisesti kuivuuteen tarvittaessa
sekä pesuaineena Ecocert-sertifioitu Eco Cosmetics lasten shampoo ja suihkugeeli

Näin ollen meillä ei mene kehoon kosmetiikan ja rasvojen mukana myrkkyjä, jotka haittaisivat lapsen kehoa (ei mene kyllä minullakaan, sillä olen siirtynyt täysin luonnonkosmetiikkaan). Lääkäri toki suositteli paljon atopiaa hoidettavan kortisonilla ja apteekin rasvoilla, mutta vierastan ja kartan viimeiseen asti laittavani niitä lasteni iholle enää, varsinkin kortisonia, nyt kun asiasta enemmän tiedän. Oikeanlainen hoito luonnon omilla tuotteilla toimii myös, ja esikoinen on erinomainen esimerkki siitä (yhtään väheksymättä oikeasti kortisonia tarvitsevaa hoitoa). Apteekin tuotteet eivät ole lapsellani auttanut kuin tilapäisesti. Oikean oireen aiheuttajan löytäminen ja hoito luonnollisesti on sen sijaan auttanut paremmin kuin hyvin. Luotan luonnon voimaan, tässäkin asiassa.

Haemme vielä sopivaa öljyä sisäisesti nautittuna parantamaan suolistoa, uusimaan ja korjaamaan kehoa, sekä ylläpitämään hyvää. Harkinnassa on ollut hamppuöljy, sillä sitä on suositeltu paljon. Aloe vera on myös sisäisesti ollut harkinnassa, mutta ehkä kokeilemme ensin öljyä?

Esikoisella on melko huono vastustuskyky, joten hän syö nyt probiootteja tehokuurina parantamaan sitä. Toivottavasti saamme kehon nyt parempaan kuntoon hänellä!

Siispä, vaikka allergiat hävisivätkin, ne voivat tulla takaisin. Tästä ei infottu lainkaan kun viimeksi käytiin poliklinikalla. En osannut edes odottaa tällaista! No, nyt kun maitoallergia on jälleen läsnä, kertoi lääkäri sen todennäköisesti jäävän ikuisesti. Lieneekö tähänkään enää uskominen?

-emiljaana

21.6.2015

Ommellen!

Yleinen diy, esikoinen, hame, housut, itse tehty, käsintehty, kuopus, lasten vaatteet, leggingsit, lippis, mekko, muoti, naisten vaatteet, ompelu, paita, shortsit, vaatteet, vauvan vaatteet Ei kommentteja

Mä olen ommellut. Voi luoja siitä on aikaa kun olen päivittänyt ompeluksiani! Niin, eli siis kolme kuukautta sitten viimeksi. Mainitsen nyt vielä, että instagramissa pääsee lähemmäksi meidän arkea, ja näkee kuvatkin ensimmäisten joukossa! Siellä on niitä ompeluksiakin, heti kun ne valmistuvat 😉

Mutta! Nyt mä päivitän vaan ne ompelukset! Nämä eivät ole nyt valmistumisjärjestyksessä, mutta on kuitenkin täällä!

Siskolleni tein mittatilaustyönä paidan ja leggingsit hänen valitsemistaan kankaista. Tykkäsi kyllä! Kuvassa saajan päällä tämä setti!

Kuopukselle ompelin kierrätysmateriaaleista, eli omista vanhoista leggingseistäni housut ja vanhoista topeistani bodyn.

Tämä kuva onkin jo vilahtanut kertaalleen, tässä on ensimmäinen tekemäni lippis kuopukselle. Ei ollut ihan priimaa, mutta kyllä se asiansa ajaa! Seuraava onnistuu sitten paremmin!

Tämä on tuorein tekeleeni, ompelin itselleni puolikellohameen. Tästä tuli ihan yllättävän hyvä 😉

Naapurin synttärisankarille tein paitulin, jossa on pitsistä sidottava vyö. Saaja tykkäsi kovin, ja tämä oli kyllä sellainen, että jos minulla olisi tyttölapsi, pukisin kyllä hänelle päälle

Pojille. Esikoiselle shortsit, kompromissishortsit koska eivät ihan menneet mun haluni mukaan kaikki yks yhteen. Ja tosi viileästä materiaalista housut pienemmälle, kesää varten!

Mun on kyllä pakko hehkuttaa sitäkin, että opettelin äitini paidan helmaan uutta tekniikkaa; helman kääntö piilotikillä. Aika toimiva, varsinkin jos ei ole sopivan väristä lankaa tarjolla 😉

Sitten kummitytölle 1-vuotis syntymäpäivälahjaksi mekko ja hiuspanta, kierrätysmateriaaleista! Ihanan hempeä, mutta ei liian prinsessaa!

Kierrätystä jälleen, minun vanhasta paidastani esikoiselle paita. Seuraavaa kokoa tosin, joten tämä saa odottaa kaapissa vielä hetken pukemistaan (esikoisella on niin kamalasti vaatetta).

Nämä, voi että! Nämä olivat niin ihanat! Siskon vauvalle leggingsit!

Leggingsit itselleni!

Joustocollegesta housut itselleni!

Isomummulle äitienpäivälahjaksi vuoritettu kangaskassi, sillä hän vallan käyttää vain niitä!

Ompelin myös ystävättärelleni tilaustyönä asun; tuli lyhyt toppi ja maksihame, jonka saa halutessaan nostettua mekoksi. Tämä oli kanssa sellainen mistä en olisi halunnut luopua! Kyllä saaja tykkäsi. Tässä kuvassa on siis saajan koko setti päällään.

Sovituskuvaa ennen ompelua!

Sitten. Nyt olen ommellut juhliin mekkoani jo aika vimmatusti. Ai että ei ei ei. Mä niin kiroan sen mekon jo! En vaan tule toimeen sen kanssa laisinkaan.. No ehkä se valmiiksi tulee, mutta ongelmitta ei olla päästy.

Piirsin tänään kaavat poikien liiveihinkin, ja ajattelin niitä väsätä hetkosen, kunnes taas lämpenen mekolle. Onneksi tässä on vielä hetkonen aikaa, sillä juhlat ovat heinäkuun lopulla. Ehkä mä saan ne valmiiksi ennen sitä!

Ps. Mä kyllä niin pahoittelen kuvien huonoa laatua että..

-emiljaana

14.6.2015

Hoitoon?

Yleinen äiti, äitiys, arki, esikoinen, imetys, kuopus, lapsi, perhe, väsymys, vauva Ei kommentteja

Kuopus tulee nyt 7kk lähipäivinä. 7 kuukautta pelkkää vauvaa.

Ennen hänen syntymäänsä olen ollut ulkona muistaakseni ennen äitiyslomaa viimeksi. Mitäs siitä nyt olisi, varmaankin 9-10 kuukautta sitten siis. No nyt alkaa tekeen jo tiukkaa.

En mä varsinaisesti kaipaa mitään ulkoilmaa. Mutta mä kaipaan lomaa mun lapsista. Kuulostaa tosi karulta, mutta mä alan olla nyt niin väsynyt, että mä ihan totta kaipaan lomaa. Vaan miksen vaan sitten menisi ulos ja laittaisi lapsia hoitoon?

Nokun mutkun.

Meillä on tasan yksi ihminen joka tuntee kuopuksen edes jotenkuten. Ainoa hoitaja, ja hänkin aristelee, sillä lapsi on melko suuritarpeinen. Kyllä, meidän vauva on suuritarpeinen – tai ainakin musta alkaa tuntua siltä. Hän viihtyy vain pieniä hetkiä edelleenkin itsekseen lattialla, tai no silloinkin pitää olla samassa huoneessa. Hän vaatii jatkuvasti viihdytystä ja touhuamista, ja sylissä on pakko olla.

Eikä tämä tapaus vieläkään edes syö mitään, joten miten laitat hoitoon? Hän huutaa huutamistaan niin kauan kunnes tulen pelastamaan ja otan syliin – vaikken edes olisi koko asunnossa. Hän vain huutaa. Eikä häntä pysty edes huijaamaan millään hassuilla jutuilla tai leluilla, ei auta laulelut ja kutittelut.

Ei ole edes vaihtoehto että mies hoitaisi lapsia ja minä menisin. Miksi? No koska yksin en takuulla mihinkään mene, ja muuta seuralaista minulla ei ole kuin se mies. Totta, ei mulla ole sellaisia kavereita. Melko surullista.

En ole varsinaisesti väsynyt lapsiin. Olen vain väsynyt siihen että elämäni ei ole mitään muuta kuin lapsia. Kaipaan kavereita, ja etenkin hetkeä ilman äitiyttä. Äitiys on rankkaa. Ei se ole mitään ruusuilla tanssimista ja jatkuvasti kikattelevia lapsia.

Ikävintä tästä tekee se, että kaikki muut ympärilläni kulkevat, menevät ja tekevät, ja heitä pyydetään milloin mihinkäkin – ilman lapsia. Ehkä siinä on se karu fakta iskenyt vasten mun kasvoja, että mulla ei ole ketään kuka mua edes veisi tai pyytäisi mihinkään. Se on se ikävin asia, kun tulee äidiksi. Unohdetaan. Miehiä sitten viedään, jotta saavat lomaa arjen askareista ja vauvan itkusta,mutta äidin tulee kestää se kaikki koko ajan, poikkeuksetta. Tämän tulisi olla tasaväkinen juttu, että kumpikin saa sitä lomaa.

Eihän tämä nyt ole absoluuttinen totuus – on olemassa äitejä jotka menevät ja ottavat omaa aikaa. Mutta surullisen usein ne äidit vaan jäävät kotiin, ja ne unohdetaan. Miksi? Luullaanko, että he pärjäävät syrjäyttämällä omat tarpeensa? Todella moni äiti ei edes harrasta mitään, koska on lapset ja koti, eikä aika riitä muuhun (itse harrastan ompelua, ja joko lapset silloin nukkuvat tai mies hoitaa). Pahimmassa tapauksessa kukaan ei edes muistuta, että tekisi hyvää nukkua hetki pidempään tai laittaa lapset hoitoon (jos nyt sattuu olemaan hoitajaa) ja olla vaan, maata äksänä lattialla tai käydä syömässä, tai ehkä vaan kävelyllä, mennä leffaan tai möllöttää sohvalla. Surullisen usein kuulen myös sen, että on taivaallista käydä kaupassa ilman lapsia, tai päästä suihkuun rauhassa, koska ne ovat ne ainoat hetket arjessa ilman lapsia – joillakin jopa vuosiin.

Miksi äidit unohdetaan? Miksi heidän tarpeensa syrjäytetään? Miksi oletetaan, että heidän ei tarvitse koskaan päästä mihinkään, koskaan olla ilman lapsia?

Mulla tuli burn out. Myönnän sen. Tuli niin vietävän paha olla, kun hoksasin asian. Mua itketti, suretti, ahdisti ja suututti.

Mä haluaisin elää mahdollisimman lapsentahtisesti omien näkemyksieni mukaan, ja laittaa lapsen hoitoon sitten kun hän on siihen itse valmis. Mutta nyt mä laitan oman jaksamiseni tämän asian edelle. Lapsi ei kuole siihen, jos hän on hoidossa, hetken erossa vanhemmistaan, silloin tällöin. No ei kuole, eikä traumatisoidu. Hyödyllisempää, ja turvallisempaa on lapsen olla hyvinvoivan vanhemman luona.

Uupumus on asia, josta vaietaan. Lasten kanssa kuuluu jaksaa koska ”itsepähän teit”. Ei pidä paikkaansa. Ei kukaan jaksa vuosia ja vuosia jatkuvassa uupumuksessa, eikä tarvitsekaan jaksaa. Sanotaan, että kun äiti voi hyvin niin lapsetkin voivat hyvin. Tämä ei ole mikään turha sanonta. Lupasin esikoisen vauva-aikaan, että en koskaan enää vähättele uupumustani. Se ei ole kenekään etu, eikä varsinkaan häpeä.

Joten meillä suunnitellaan nyt lasten laittamista hoitoon ensimmäistä kertaa (no onhan isompi hoidossa aina välillä kun niin haluaa aina olla, oikea kyläluuta). Hoitajia tulikin kaksi, ja toinen niistä voisi imettää, jos tilanne menee ihan hysteeriseksi ja onkin kyse vain rinnan kaipuusta. Tiesittekö, että sairaaloilla on ollut sijaisimettäjiä, ja kotiin on palkattu imettävä lastenhoitaja, silloin ennen vanhaan? No ei nyt niin vanhaan aikaan, sillä mummuni puhui tästä juuri omasta muististaan.

Hoitoon. Mitä me sitten tehdään? Sen näkee sitten.

-emiljaana

1.6.2015

Sometauko

Yleinen esikoinen, kesä, kuopus, laatuaika, lapsi, luonto, mökki, perhe, some, vauva Ei kommentteja

Me lähdettiin lomalle! Tai no lomalle ja lomalle, mähän oon ollut lomalla jo lokakuusta lähtien.

Mutta lähdettiin kuitenkin. Pakattiin kamat ja lapset ja junaan. Mentiin mökille (no ei sillä junalla, vaan ihan veneellä) ja oli tarkoitus olla pitkäänkin. Pojat tykkäsivät kovin, esikoinen meinasi että jäädään asumaan. Oma mieli lepäsi ihan selkeästi! Ei sähköä, ei juoksevaa vettä, ei narinaa ja marinaa tekemisen puutteesta, ja ennen kaikkea ei muita ihmisiä! Voi luoja mä rakastan erakkoelämää!

Oltiin paljon ulkona, ihan vaan oltiin ja fiilisteltiin sitä luontoa. Tehtiin kaikkia pikku hommia ja opittiin uutta, kuten kalan perkuu ja puun veistäminen. Esikoinen sai työkalupakin ja jousipyssyn, miehen käsialaa.

Grillailtiin ja saunottiin, ja ihan vaan nautittiin. Kelloakaan ei muistettu katsoa kuin harvakseltaan, silloin kun oli jo kamalan myöhä mutta aurinko vaan paistoi. Tajuttiin aina että ohhoh olipas poikien nukkuaika aikoja sitten. Mutta mitä väliä! Oikeasti, hällä väliä kun ei mitään tärkeää ole lähipäivinä!

Sitten. Se iso takapakki. Mentiin keskiviikkona mökikke, niin sunnuntaina heti aamusta herätään esikoisen itkuun.

”Äiti! Mulla on kuollut hyttynen kädessä, ja jos otan sitä pois niin se pistää mua tosi lujaa!”

Unen pöpperössä ja sumusilmillä (+mun sokeus ilman silmälaseja) ei tullut heti tajuttua tilannetta. Oikeasti ajateltiin että se on vaan hyttynen niinkuin lapsi sanoo. Pienen vänkäyksen ja kamalan huudon kera aloin herätä ja tajuta että hetkonen.

”Kuule, ei se oo hyttynen. Se on punkki.”

Se hetki kun tajuat, että lapsella on yön aikana tullut käteen punkki, alkaa päässä vipeltää ajatuksia vaikka kuinka. Kaikki kauhukuvat, muistelmat ja huhutkin sekoittuvat, etkä enää tiedä mikä olikaan faktaa. Eikä meillä ollut edes punkkipihtejä, koska täällä päin ei pitäisi olla punkkeja! Luettiin sitten neyåtistä, että langallakin sen saa pois. Kieritetään lanka mahdollisimman lähelle punkin kärsää ja vedetään pois. Ja näin se vedettiin. Vaan mihin se lennähti siitä?

Käännettiin koko mökki ja etsittiin, punkkia vaan ei näkynyt missään, kunnes katson peiliin. No omassa päässänihän se kipittäö kamalaa vauhtia kohti päänahkaa! Ei sentään kerennyt itseäni puremaan.

Punkki poltettiin saunalla. Kävimme saunassa ja tarkistimme kaikki vielä läpikotaisin ettei muualla ole. Ajattelimme että jos tämä oli vaan kertaluonteinen juttu ja jatkettiin mökkeilyä.

Meni jokunen tunti, kunnes esikoisen päässä kipittää toinen punkki! Hän oli ollut juuri kääntämässämme mökissä sängyllä, ja sieltä noustuaan otsalla kävelee musta kammotus. Tämä oli vikaniitti. Lähdimme pois.

Eihän punkki itsessään ole mikään maailman kammottavin otus, mutta joka viides kantaa borrelioosia, ja puutiaisaivokuume on jopa tappava, sekä oireet lapsilla voimakkaammat kuin aikuisilla. Yksi plus yksi, en riskeeraa juuri nyt lapsiani. Jos niitä vilisee mökillä noin, on vain ajan kysymys koska se borrelioosi tai muut kivat lisät sattuvat omalle kohdalle.

Harmittaa kovin. Olin jo ajatellut että kaksikin viikkoa oltaisiin mökillä.

Pidin some-tauon samalla. Teki kyllä hyvää! Palatessani someen, poistin heti puolet turhista ryhmistä, ja raskaat asiat ja ihmiset. Päätin, että en anna enää toisten painaa mieltäni. Miksi antaisin? Olen paljon rauhallisempi, kun en ajattele muita ja muiden elämiä. Eiväthän ne edes kuulu minulle. Pärjään kyllä varsin hyvin tietämättä kaikkien muiden asioita.

Ainoat asiat mitkä jätän, ovat oikeasti järkeviä, ja koskevat mm. terveyttä ja hyvinvointia. Meinasin jo kokonaan poistattaa facebookin (vaihteeksi, olen monesti ollut pois, pisimmillään reilun vuoden). Mutta on asioita, joiden vuoksi minun täytyy olla siellä. Joten päätin vain harvakseltasn enää käydä siellä.

Instagram-tilin pidän, sillä saan inspiraationi, ja jaan tekeleitäni ja elämääni siellä (minut löytää sieltä nimellä emiljaana). Ja siinä olikin se sosiaalisuus. Blogi on se kolmas. Whatsappin siirsin tablettiin, jotta puhelimen käyttöni vähenisi ennestään, sillä tabletti ei edes ilmoita viesteistäni.

Katsotaan meneekö tämä nyt parempaan suuntaan, sillä myönnän olevani hieman riippuvainen arjessa puhelimestani. Se johtuu juurikin sosiaalisesta mediasta ja jatkuvasta viestittelystä. Haluan irti siitä.

Nyt sitten enemmän toimintaa ja vähemmän näpyttelyä!

Ps. Kuopus painoi kuuden kuukauden ikäisenä 9265g ja oli 69,7cm pitkä.

-emiljaana

11.5.2015

Äidille

Yleinen äiti, äitiys, esikoinen, itse tehty, kuopus, lapsi, perhe Ei kommentteja

Äitienpäivä. Muistan ensimmäisen äitienpäiväni. Lapseni oli silloin kymmenen kuukauden ikäinen. Olin tolkuttoman ylpeä itsestäni; olin juuri oppinut puolustamaan lapseni tarpeita oikeasti julkisissa terveyspalveluissa, lapseni allergiat alkoivat selvitä ja hän alkoi voida paljon paremmin, minun ansiostani. Olin selvinnyt hiton hyvin kymmenen erittäin vaikeaa kuukautta yksin lapseni kanssa, ja olin onnellinen! Nyt minulla oli jo vähän haisua siitä, mitä on olla äiti, vaikkakin äitiyteni oli vasta alussa. Nyt tiesin, miltä äideistä tuntuisi äitienpäivänä.

Muistan menneeni sukulaisiin toivottamaan äitienpäivätoivotukset, ja saamaan ne myös itse ensimmäistä kertaa. Kuitenkaan juuri kukaan ei minua muistanut, oma isäni on lähes ainoa, joka muistaa aina. En tiedä, johtuuko siitä oma latistumiseni asiaa kohtaan, mutta kyllä se pienoinen pettymys silloin oli. Ja minun sukuni on iso, oikeasti.

Seuraavana äitienpäivänä lapseni oli jo päiväkodissa, ja hän oli askarrellut minulle lahjan; kukkaruukun, jossa kasvoi ”kaunein kukka äitille”. Silloin itkin, onnesta. Kolmantena äitienpäivänä sain kauniin kortin, neljäntenä kaulakorun, jossa riippui lasilaatta (muovia oikeasti), johon hän oli piirtänyt kuvan.

Nämä kaikki äitienpäivät ovat menneet samalla kaavalla; herään aamulla normaalisti. Muistutan lasta päivästä, ja teemme yhdessä aamiaisen, lapsi haluaa tietenkin valmistaa omani. Loppu päivä on mennyt mummuloissa, joissa harva on minun äitiyttäni muistanut. Toisaalta ei tarvitsekaan, enhän minä ole kuin omien lapsieni äiti, ja omani minua muistavat.

Nyt tänä vuonna kaava muuttui.

Heräsin aamulla kuopuksen äninään. Ennenkuin ehdin nousta, mies nappaa lapsen, hoitaa vaipanvaihdon ja nousee hänen kanssaan painaen makuuhuoneen ovea kiinni.

Seuraavan kerran havahdun lapsen nälkähuutoon, jolloin hänet nostetaan rinnalle. Heräilen siinä samalla, ja kuuntelen kun keittiössä puhutaan ” se on äitille”, muistan että eikä! Sain aamiaisen, ja esikoinen oli tehnyt päiväkodissa lahjan; rannekoru hienoimmilla helmillä!

Päivä meni muuten kaavan mukaan, mutta nyt kaikki muistivat minutkin! En tiedä johtuuko tämä vain siitä, että sukuumme on syntynyt kaksi vauvaa omani lisäksi, mutta samapa se. Muistaminen tuntui kivalta!

Silti äitienpäivä on minulle päivä muiden joukossa, mutta ekstra-aamiainen on aina mukavaa!

-emiljaana

6.5.2015

Omin sormin!

Yleinen äiti, äitiys, allergiat, arki, esikoinen, kiinteiden aloitus, kuopus, lapsi, neuvola, perhe, rokotus, sormiruokailu, vauva Ei kommentteja

Kävimme neuvolassa, kahdesti. Ensimmäinen käynti oli se perus visiitti, pituus, paino ja kuulumiset. Paino nousee hyvin, 8,6kg oli punnituksessa pyöreesti. Mutta pituus! Voi jumpe, kyllä mun pojat on niin vastakohdat toisilleen! Esikoinen oli lyhyt ja pullea (nykyään pitkä ja pullea), mutta kuopus on pitkä ja solakka! 68,5cm. Ei ihmekään että kaikki bodyt kinnaa selän pituudesta ja kaikki haalarit jää painamaan! Mutta muutenhan meillä menee kaikki hyvin. Täysimetyksellä, kipeenä oli mutta siitäkin selvittiin, ja öisin nukkuu ihan kivasti. Äiti vaan laihtuu laihtumistaan (nyt jo alle lähtöpainon) vaikka miten ja mitä söisi.

Toinen käynti olikin sitten rokotuskäynti. Nakkasin homman isälle, tuntuu niin pahalta pitää väkisin kiinni itkevää vauvaa. Nyt rokotteista on jokunen päivä, emmekä ole huomanneet juurikaan mitään sivuvaikutuksia. Ehkä pikkuisen itkuisempi kuin normaalisti.

Käynneillä tuli puheeksi kiinteiden aloitus, koska poika lähenee kuutta kuukautta. Neuvolan olettamuksena oli soseruoat, ja perunalla aloitus. Itse kyseenalaistan tämän. Miksi syöttää soseita, kun vauva osaisi syödä itsekin? Ja miksi aloittaa perunalla, jossa ei ole käytännössä kuin tärkkelystä, kun voisi aloittaa parsakaalilla tai avokadolla, jotka ovat huimasti terveellisempiä? Neuvolassa ihan kysyttiin ”meinaatteko tehdä soseet itse, vai ostatteko kaupasta?”. Vastaukseksi sai: ” ajattelimme sormiruokailla”.

sormi

Joten me sormiruokailemme, emme täysin, mutta painotus on enemmän sormiruoalla. Asiaa vain varjostaa esikoisen allergiat, jotka ovat nyt ikäväksemme puhjenneet uudelleen. Poika reagoi vahvasti johonkin, mutta mihinkä? Ja kun yhdellä lapsella on allergiaa (ja minä olen se kantava osapuoli geeneissä), niin riskialttius toiselle lapselle on myös suuri. Kysyin poliklinikalta hoitajan mielipidettä asiaan, ja he sanoivat, että riskit ovat suuret, muttei ole tietenkään absoluuttinen totuus että kuopuskin olisi allerginen. Esikoinen oireili lähes heti syntymästään lähtien, mutta kuopuksella ei ole vielä ollut mitään (ei edes punoitusta vaipan alueella!), joten olen rauhallisin mielin, vaikkakin pelokas. (Hassu pointti väliin että mä pelkään kaikkea muutenkin, ja tuo mies sitten totesi kerran että ”sä saat kohta jonku syövän tosta stressaamisestas” :D)

Jotenka rennosti ajattelematta allergiaa mutta ajatellen oireita. Meidän piti aloittaa vasta kaksi viikkoa rokotteen jälkeen, mutta kun mitään oiretta ei parina päivänä tullut, ajattelimme että no antaa mennä. Kaksi päivää on nyt menty kiinteillä.

Sormiruokailusta laitan linkkiä loppuun, jos jotakuta kiinnostaa senaloitus, tarkoitus tai muuten vaan toiminta.

Me sormiruokailemme siksi, että se on lapsentahtista, kehittää lapsen motoriikkaa, on erittäin mielenkiintoista ja hauskaa. Ja mikä parasta, lapsi saa päättä itse syökö vai ei, onko nälkä vai ei, tekeekö mieli. Mikä minä olen päättämään näitä asioita, kun en voi tietää mitkä lapsen pohjimmaiset tunteet ovat, muuta kuin arvailemalla. Sotkuista se on, mutta niin on soseetkin! Soseet ovat mukana, jotta kiinteitä varmasti menee. Sormiruokailussa on se puoli, että sitä ei pakolti mene alas pariin ensimmäiseen kuukauteen, ja meillä toinen vanhempi on kuitenkin soseiden kannalla, joten fifty-fifty!

sormir

Aloitimme kurkulla, koska jääkaappikylmä kurkku auttaa hampaisiinkin. Alkuun poika ei laittanut lainkaan kurkkua suuhun, vaikka muutoin kaikki sinne menee poikkeuksetta. Hetken tutkiskeltuaan hän maistoi – irvisti – heitti pois. Maistoi uudestaan ja siitä se sitten lähti. Hän ihan innoissaan imeskeli kurkkusiivuja, ja sai ihan palasiakin, varmasti masuunkin asti koska niitä ei näkynyt missään. Miksi kurkku? Koska se on kuin pelkkää vettä, joten mieto aloitukseen, plus ne ikenet kutiavat.

Toisena päivänä annoimme kurkkua, porkkanaa ja parsakaalia. Miksi? Porkkana on hieman makea, mutta terveellinen, ja poikkeaa mukavasti vihreästä väristä. Parsakaali taas on superterveellinen, sekä sairaan helppo pieneen käteen. Kurkkua maisteli kuin tuttua jo, parsakaali aiheutti irvistelyitä. Porkkanaa ei tainnut mennä edes suuhun asti 😀 no, huomenna uusiksi. On muuten älyttömän mielenkiintoista seurata miten lapsi kehittyy, tutkii ja nauttii sen ruoan tutkimisesta! Ihan sairaan upeeta!

Vappu meillä meni kotona. Tulin itse kipeäksi, joten energia aivan lopussa. Teimme kuitenkin munkkeja, ja joimme simaa! Mutta eipä isompikaan poika oikein mitään osannut kaivata lisää. Ilmapalloja meillä ei muutenkaan koskaan ole, koska pelkään niitäkin (hehheh :D). Niitä hän taisi kysyä, mutta harmissaan ei ollut kuitenkaan. Sen sijaan hän oli superiloinen naamiaisasustaan! Hän oli supersankarininja, ja salaman nopee (munkit ehkä auttoivat tässä hieman)! Vappu meni siis mukavan rauhakseen kotona.

-emiljaana

Alla linkki ihan perustietouteen sormiruokailusta. Samaten, jos googlettaa ”sormiruokailu” löytyy paljon blogeja, joissa on valtavasti arkea sormiruokailijan kanssa, reseptejä, ja tietoutta!

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=324

15.4.2015

Yöhulinat ja ensimmäinen sairastelu.

Yleinen äiti, äitiys, arki, esikoinen, kevät, kuopus, lapsi, perhe, vauva Ei kommentteja

sade

Neljän kuukauden ikä on kyllä tosi kiva. Vauva oppii kaikkea uutta, meillä esimerkiksi kiljumisen jalon taidon, itsensä ympäri pyörimisen, leikkimisen, nauramisen ja lirkuttelun. Näistä johtuen ollaankin sitten yöllä oikein hulinapäällä, mikä on toki vauvasta kivaa, mutta ei ehkä muusta perheestä. Kaiken lisäksi rinnalla ei jakseta keskittyä syömiseen koska muu maailma on niin kovin mielenkiintoinen, ja päiväunia ei raaskita aloittaa. Vauva kaipaa jatkuvasti viihdykettä, ja kiukustuu kun ei pääse itse liikkumaan.

nimetön

Toisaalta esikoinen on aivan loistava viihdyttäjä, joten kuopus on malttanut olla hetkiä rattaissakin katsellen esikoista. Kopan otimme pois jo kuukausi takaperin rattaista, sillä se tuntui vain ahdistavan vauvaa. Voisi sanoa, että kuopus alkoi nukkumaan päikkäreitä rattaissa noin neljän kuukauden iässä, kauan siinä menikin. Nyt uskaltaa liikkua paikasta toiseen rattaat mukana, eikä vain lasta kantaen (yhtään väheksymättä kantamista, olen täysin kantamisen puolella).

sade2

Nyt rytmikin on tullut selkeäksi. Aamulla yhdeksältä päikkärit, puoliltapäivin toiset, kolmannet sitten iltapäivällä. Rytmi helpottaa paljon arkea. On helpompi suunnitella menoja, kun tietää koska lapsi nukahtaisin suunnilleen, kuin että lähtisi ihan sokkona arvuutellen.

Mutta ne yöhulinat. Voi, nepäs sekoittaa. Koska yöllä hulinoidaan, on päiväkin vähän yhtä hulinaa. Silti on helpottavaa tietää, että tämä on vain vaihe ja täysin normaalia käytöstä. Sekin olisi kyllä kiva tietää, koska se loppuu.

sade3

Meille saapui kotiin kutsu tutkimukseen. Yleensä sivuutan nämä tutkimukset ihan samantien, mutta tämä oli sellainen mikä herätti mielenkiintoni. Kyseisestä tutkimuksesta ei aiheudu mitään haittaa omalle lapselle, sekä siitä on paljon hyötyä muille.

Kyseessä on tutkimus, jossa tutkitaan silmänliikkeiden kuvaukseen perustuvan laitteiston käyttöä lasten varhaiskehityksen arvioinnissa. ”Tutkimuksen tarkoituksena on kehittää uusia menetelmiä joilla lasten varhaiskehitystä voidaan arvioida aiempaa monipuolisemmin. Tutkimuksessa testataan silmänliikkeiden kuvaukseen perustuvaa menetelmää, joka soveltuu erityisesti näönvaraisen tarkkaavaisuuden arviointiin. Tutkimuksesta saatava tieto voi tulevaisuudessa parantaa mahdollisuuksiamme ymmärtää ja tunnistaa lapsen varhaiskehityksessä ilmeneviä poikkeamia sekä tukea lasten oppimista sekä lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaikutusta.”

Käytännössä vauva istuu sylissä ja katselee ruudulta kuvia, ei siis mitään haittaa. Osallistuimme mielellämme tähän, jos siitä vain olisi hyötyä tulevaisuudessa muiden lapsille. Jos aihe kiinnostaa lisää, pääsee linkin kautta tutustumaan aiheeseen ( http://www.uta.fi/med/icl/index.html ).

Ensimmäinen käyntimme tutkimukseen oli maanantaina, jonka jälkeen kuopus tulikin kipeäksi. Orastavaa flunssaa oli jo edellisenä päivänä, mutta sittenhän se puhkesi kunnolla. Seuraava yö ja päivä meni kanniskellessa itkevää vauvaa tunti tolkulla, onneksi särkylääkkeestä oli hieman apua. Oli kurjaa, kun ei oikein voinut auttaa lohduttomasti itkevää vauvaa. Pojalla oli nenä aivan tukossa, ääni käheänä ja yskittikin. Lämpöä oli hieman, mutta varsinaista kuumetta ei missään vaiheessa. Viime yö meni jo ihan mukavasti, mutta silti tänään on tuntunut menevän taas jo hieman pahempaan suuntaan. Ääni senkun pahenee, ja yskiminen yltyy. Vauva meni yöunille normaalia aikaisemmin. Huomenna on onneksi viiden kuukauden neuvola. Rokotteita lykkäämme, sillä olisi vain vauvan kiduttamista piikittää jo puolikuntoiseen kehoon mitään, jopa aikuiselle.

Kävimme Muumilaakson museossa, ja esikoinen tykkäsi kovin!

Eväsretki satamaan.

Auringonlasku ja näkymä parvekkeelta.

Mä tykkään keväästä. Ei ole kuuma, mutta ei juurikaan kylmäkään, eikä lapsia tarvitse pakata pihalle päästäksemme kaikista paksuimpiin vaatteisiin. Samalla aurinko paistaa ja lämmittää kivasti, ja maa alkaa saada värejä. Pitäisiköhän alkaa tekemään kesävaatetta jo, ettei tule kiire?

-emiljaana

< 1 2 3 4 5 >»