Varjo
Kiire on ollut kova viime aikoina. Koulu, työn ja perheen sovittaminen yhteen vielä vapaa-ajan kanssa on toisinaan kovin vaikeaa. Siksi ei ole tullut kovinkaan paljoa kirjoiteltuakaan.
Nyt opiskelen viimeistä vuotta pukuompelijaksi, ja opinnäytetyön teko alkaa tammikuussa. Tämän syksyn olemme tehneet teatteripuvustuksia sekä asiakastöitä. Aloitin iltatyöt ennen kesää, muutamana iltana viikossa. Nyt on täytynyt sanoa loppu töille, kun ei yksinkertaisesti vain jaksa. Tai jaksaisi, mutta sitten se on pois perheeltä, tai opintojen edistymiseltä. Nostan hattua niille vanhemmille, jotka tekevät töitä opiskelujen lisäksi pikkulapsiperheessä!
Viime vuonna häiden jälkeen minulla todettiin sairaus, joka on varjostanut ja muuttanut elämääni huomattavasti. Sairautta ei pystytä parantamaan. Kyseessä on autoimmuunisairaus suuni limakalvoilla. Muuten aivan vaaraton, mutta pahentuessaan riski suusyöpään kasvaa huomattavasti. Minulla on se ärhäkkä muoto tästä, ja käyn siksi liki kuukausittain hammaslääkärissä. Sairaus itsessään vie voimia, joten senkin vuoksi en näe aiheelliseksi vetää itseäni aivan piippuun. Jostain pitää karsia, ja kun työt tulevat prioriteeteissa viimeisenä, se oli helppo karsia pois.
Sairaus on muuttanut syömistäni ja jaksamistani paljon. Kun ei voi syödä enää mitään, mistä pitää, se ottaa koville. Olin ennen mausteusten ruokien ystävä, rakastin tulisia siipiä, sinappia ja sinappisia kastikkeita, sitrushedelmiä, kirpeitä karkkeja, litania on todella pitkä. Olen joutunut jättämään kaiken muun pois, paitsi lakritsin ja suklaan. Olen joutunut opettelemaan uuteen, joutunut etsimään uusia tykkäämisen kohteita. Ja kyllä se itkettää toisinaan, varsinkin kun siihen lisää vielä jatkuvan kivun. En pysty haukottelemaan, puhaltamaan ilmapalloja/saippuakuplia, en vellaamaan poskia irvistelyleikeissä. Joskus jos on todella kipeä, pelkkä hampaiden harjaus sattuu jo niin paljon, että se saattaa jäädä välistä. Hammaslääkärin tarkastus on pahinta. Hammastahnan olen joutunut vaihtamaan, hammasharjat, ja langat. En kestä mitään pastilleja, enkä valtaosaa xylitolituotteistakaan.
Muistan sen kerran kun oli ensimmäinen aamu, ja poskiini sattui niin paljon, etten saanut suuta auki, jotta olisin juonut mitään. Silloin mietin, että mitähän tästä tulee, jollen sairastu syöpään niin miten tätä jaksaa. Minkäänlaista parannusta ei ole, pitää vain välttää niitä asioita, jotka pahentavat.
En ole vieläkään täysin sinut asian kanssa, vaikka siitä on jo liki vuosi kun tämä puhkesi. Joskus on hyviä aikoja, jolloin voin juoda spritea pullollisen, ja syödä kaksi kirpeää karkkia. Joskus voin jo laittaa raakaa sipulia ihan pikkuisen hampurilaisen väliin (mainittakoon, että syömäni elintarvikkeet eivät pahenna sairautta, eivätkä paranna). Mutta sitten tulee taas se takapakki, kun se tuttu kastike tuntuu jo inhottavalta, koska siinä on tomaattia.
Olen päättänyt siis ryhtyä kasvissyöjäksi, osittain sairauteni vuoksi. Olen saanut kyllä energiaa kasvisruokavaliosta, en tunne oloani enää niin väsyneeksi ja raskaaksi, ja ihan kuin olisi suunkin tilanne pikkuisen helpottanut. Tiedä häntä. Olen kuitenkin sitä kautta saanut ruokahalua hieman takaisin.
Nyt minulla on huomenna suun kirurginen toimenpide, kaksi viisaudenhammasta poistetaan, sillä niiden poiston ollaan katsottu olevan hyödyksi sairauttani kohtaan. Mitä terveempi suu, sitä enemmän pitäisi tulla hyviä kausia. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Leikkauksen vuoksi olen sairaslomalla muutaman päivän. Saisinkohan kotona mitään aikaiseksi sinä aikana? Minun ompeluksiani voi eurata edelleen instagramissa @emiljaana 
-emiljaana
osiaan ollut. Ja jopa yllättävän ylpeä itsestäni! No ne miltei 10 vuotta nuoremmat nuorukaiset ovat toki asia ominaan, mutta olen suvaitsevainen ja ymmärtäväinen. Suokoon heille heidän nuoruutensa. 
mitään! Ihan totta, kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Mutta me katsoimme parhaaksemme muuttaa pois, sillä siitä tuli kamala stressi lähes päivittäin, eikä oikein koskaan tiennyt millä mielellä otetaan vastaan jos käveletkin vaan ulkosalla. Joten me muutimme siis! Voiei, nyt mulla on niin ihana asunto että! Iso, todella iso asunto. Edellinen oli 65 neliöinen kolmio. Tämä on 108 neliöinen neliö, saunalla ja omalla pihalla. Voi jumpe mä olen rakastunut! Siis ai että miten oikein vierähti kamala vuori hartioilta pois niiiiiiin monesta syystä! (onhan tässä miinuskin, sokeritoukat ovat huolestuttaneet pikkuisen)
en itki, halasi pitkään ja tuntui, että häneltä lähti yksi otsaryppy pois ja kivi harteilta.
Lapsiin ja perheeseen. Meillä on tosiaan sitten häiden vuoksi ollut hieman kärttyinen ilmapiiri. Ei suinkaan siksi, että olisi sen kummempia ongelmia, vaan siksi, että olen ollut paljon lasten kanssa yksin ja mies hoitanut asioita häitä varten. Siis _paljon_. Väsähdin pahasti, kun ensin mies oli siellä kalareissullaan lähes kaksi viikkoa, sitten lähti viikoksi hommiin ja reissuun. Melkein kolmisen viikkoa olin yksistään. Samaan syssyynesikoisella alkoi jonkin sortin eroahdistus, kuopus puski neljä hammasta kerralla ja tuli kipeäksi. Niin ja minäkin olin kipeänä. Pahimmillaan päivä meni niin, että olin nukkunut vain kolmisen tuntia yöllä sillä kuopus ollut koko yön rinnalla, ja aamusta alkaen kuunnellut kiukuttelua ja itkua. Jossain vaiheessa päivä sitten mennyt itseltäkin itkuksi, kun sietorajat paukkuvat. Illalla ajatellut, että kohta he nukahtavat ja saan hetken olla hiljaisuudessa, ja sitten kuopus valvoo kuitenkin yli puolen yön. Itku ollut herkässä.
