Varjo
Kiire on ollut kova viime aikoina. Koulu, työn ja perheen sovittaminen yhteen vielä vapaa-ajan kanssa on toisinaan kovin vaikeaa. Siksi ei ole tullut kovinkaan paljoa kirjoiteltuakaan.
Nyt opiskelen viimeistä vuotta pukuompelijaksi, ja opinnäytetyön teko alkaa tammikuussa. Tämän syksyn olemme tehneet teatteripuvustuksia sekä asiakastöitä. Aloitin iltatyöt ennen kesää, muutamana iltana viikossa. Nyt on täytynyt sanoa loppu töille, kun ei yksinkertaisesti vain jaksa. Tai jaksaisi, mutta sitten se on pois perheeltä, tai opintojen edistymiseltä. Nostan hattua niille vanhemmille, jotka tekevät töitä opiskelujen lisäksi pikkulapsiperheessä!
Viime vuonna häiden jälkeen minulla todettiin sairaus, joka on varjostanut ja muuttanut elämääni huomattavasti. Sairautta ei pystytä parantamaan. Kyseessä on autoimmuunisairaus suuni limakalvoilla. Muuten aivan vaaraton, mutta pahentuessaan riski suusyöpään kasvaa huomattavasti. Minulla on se ärhäkkä muoto tästä, ja käyn siksi liki kuukausittain hammaslääkärissä. Sairaus itsessään vie voimia, joten senkin vuoksi en näe aiheelliseksi vetää itseäni aivan piippuun. Jostain pitää karsia, ja kun työt tulevat prioriteeteissa viimeisenä, se oli helppo karsia pois.
Sairaus on muuttanut syömistäni ja jaksamistani paljon. Kun ei voi syödä enää mitään, mistä pitää, se ottaa koville. Olin ennen mausteusten ruokien ystävä, rakastin tulisia siipiä, sinappia ja sinappisia kastikkeita, sitrushedelmiä, kirpeitä karkkeja, litania on todella pitkä. Olen joutunut jättämään kaiken muun pois, paitsi lakritsin ja suklaan. Olen joutunut opettelemaan uuteen, joutunut etsimään uusia tykkäämisen kohteita. Ja kyllä se itkettää toisinaan, varsinkin kun siihen lisää vielä jatkuvan kivun. En pysty haukottelemaan, puhaltamaan ilmapalloja/saippuakuplia, en vellaamaan poskia irvistelyleikeissä. Joskus jos on todella kipeä, pelkkä hampaiden harjaus sattuu jo niin paljon, että se saattaa jäädä välistä. Hammaslääkärin tarkastus on pahinta. Hammastahnan olen joutunut vaihtamaan, hammasharjat, ja langat. En kestä mitään pastilleja, enkä valtaosaa xylitolituotteistakaan.
Muistan sen kerran kun oli ensimmäinen aamu, ja poskiini sattui niin paljon, etten saanut suuta auki, jotta olisin juonut mitään. Silloin mietin, että mitähän tästä tulee, jollen sairastu syöpään niin miten tätä jaksaa. Minkäänlaista parannusta ei ole, pitää vain välttää niitä asioita, jotka pahentavat.
En ole vieläkään täysin sinut asian kanssa, vaikka siitä on jo liki vuosi kun tämä puhkesi. Joskus on hyviä aikoja, jolloin voin juoda spritea pullollisen, ja syödä kaksi kirpeää karkkia. Joskus voin jo laittaa raakaa sipulia ihan pikkuisen hampurilaisen väliin (mainittakoon, että syömäni elintarvikkeet eivät pahenna sairautta, eivätkä paranna). Mutta sitten tulee taas se takapakki, kun se tuttu kastike tuntuu jo inhottavalta, koska siinä on tomaattia.
Olen päättänyt siis ryhtyä kasvissyöjäksi, osittain sairauteni vuoksi. Olen saanut kyllä energiaa kasvisruokavaliosta, en tunne oloani enää niin väsyneeksi ja raskaaksi, ja ihan kuin olisi suunkin tilanne pikkuisen helpottanut. Tiedä häntä. Olen kuitenkin sitä kautta saanut ruokahalua hieman takaisin.
Nyt minulla on huomenna suun kirurginen toimenpide, kaksi viisaudenhammasta poistetaan, sillä niiden poiston ollaan katsottu olevan hyödyksi sairauttani kohtaan. Mitä terveempi suu, sitä enemmän pitäisi tulla hyviä kausia. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Leikkauksen vuoksi olen sairaslomalla muutaman päivän. Saisinkohan kotona mitään aikaiseksi sinä aikana? Minun ompeluksiani voi eurata edelleen instagramissa @emiljaana 
-emiljaana