Kamppailua painon kanssa – lihottamisongelmia!

Olen poikkeuksellinen, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Usein odotusaikana jo valitellaan painon nousua, ja suunnitellaan tulevia dieettejä ja reenikausia kesäkuntoon-meiningillä. Ruokapuolella sama juttu, että sitten kun vauva syntyy niin kaikki menee uusiksi ja herkkuja ei syödä.

Tämä ei kosketa minua. Ruoka tottakai koska täytyyhän minunkin syödä, mutta muuten. En koskaan ole kokenut mukavaksi keskustella painosta odotusaikana ja sen jälkeen. Koen olevani viallinen, outo, ja että ihmiset tuntisivat negatiivisia tunteita minua kohtaan. Miksi?

Koska en liho.

No höpsistä. Lihon kyllä. Mutta.

Olen 171cm pitkä. Ennen esikoisen odotusaikaa painoin 53,5kg, painoindeksini oli 18. Viimeisellä neuvolakäynnillä painoni oli 68,6kg. Painoa tuli reilut 15kg. Esikoista imetin n. 6kk ikään asti. Painoni tippui ensimmäisen kahden kuukauden aikana 49kg. Painoindeksini oli alle 17.

Imetyksen lopettamisen jälkeen sain painon nousemaan niin, että se pysyi 55-58kg välillä. Harrastin urheiluammuntaa, jolloin valmentajani vaati minulta melko paljon. Liikunta sai suuren osan elämääni. Silti, kun lopetin liikkumisen, painoni laski. Alimmillaan vielä vuoden 2013 lopulla painoin 53kg.

Ennen kuopusta painoni ollessa 53kg (tämän huomaa selkeästi jaloistani). Ps. Liivin olen itse suunnitellut, kaavoittanut ja tehnyt! ;)

Ennen kuopusta painoni ollessa 53kg (tämän huomaa selkeäst jaloistani). Ps. Liivin olen itse suunnitelut, kaavoittanut ja tehnyt! ;)

Alkaessani odottaa toista lasta, olin päättänyt nostaa painoa. Söin kahden-kolmen ihmisen enrgiantarpeen verran vuorokaudessa. Onnistuinkin, sillä painoni oli 58kg alkuraskaudessa huhtikuussa 2014! Tällöin painoindeksi oli melkein 20, ja olin tyytyväinen. Loppuraskaudesta painoin 74kg.

Lihon vain odotusaikana.

Kuopuksen syntymän jälkeen ollessani 63kg.

Kuopuksen syntymän jälkeen ollessani 63kg.

Nyt pojan ollessa 11vk ikäinen, päätin ottaa härkää sarvista kiinni.

No miksi tämä nyt on ongelma? Siksi, koska minä EN liho, vaikka mitä tekisin (ellen ala samaan kuin aiemmin, mikä on terveydelle haitallista). En millään saa painoa pysymään edes 60kg, mikä olisi omasta mielestäni täydellinen paino minulle. Tällöin painoindeksini olisi 20,5. Ja kyllä, omalla kohdallani BMI kertoo kyllä totuuden. Käytin pienimmillään 24 tuuman housuja, ja xxs/32 kokoa vaatteista. Ja kyllä, olen pitkä, joten se vielä korostaa alipainoani.

Vaikka söisin kuinka paljon tahansa mitä vain lihottavaa, en liho. Ja vaikka söisin terveellisesti ja kattavasti, en saa painoa pysymään ihannepainossa.

Tämän takia koen itseni ulkopuoliseksi. Valtaosa yrittää laihduttaa ja hoikistaa itseään, minä yritän lihottaa. Olen kuullut monesti ”olisit vaan onnellinen kun sun ei tarvii tehä mitään ja oot aina hyvän näkönen”, ja jos erehdyn mainitsemaan painon nostamisesta niin vastaus on ”mitä sä valitat, läskikskö haluat” ja ”no syöt vaan enemmän”. Miksi painosta kamppaileminen on sallittu vain sairaalloisen alipainoisille ja ylipainoisille? Miksei vaan hoikkakin voi kamppailla?

Lyön vetoa, että en ole ainut, joka haluaisi painon nousevan sen sijaan, että se laskisi laskemistaan. En halua näyttää liian laihalta, jota aina pähkäillään, että onkohan tolla syömishäiriö. Haluan olla normaali.

Nyt olen päättänyt, että satsaan ruokaan. Kun pidän sen terveellisenä ja monipuolisena, sekä syön tarpeeksi, ei ole painolla niin suurta merkitystä. Imetys vie lisäksi noin 500ckal/vrk joten määrää pitää nostaa.

Kuopuksen synnyttyä painoni oli 65,5kg. Nyt parisen viikkoa sitten paino oli laskenut 61,3kg vaikka syön enemmän kuin odotusaikana. Ensi viikolla on lääkäri, jossa aion punnituttaa itseni. Toivon, että paino ei ole laskenut entisestään, mutta oletan, että on. Kuitenkin, nyt muutamme koko perheen ruokavalion samalla kertaa terveellisemmäksi. Vähennämme vaaleita viljoja roimalla kädellä, muttemme kuitenkaan poista niitä. Satsaamme täysjyvään, ja tummaan viljaan. Lisäämme proteiinia, kasviksia ja vihanneksia, sekä marjoja ja hedelmiä kunnolla. Samalla jäävät pois karkit, keksit, leivonnaiset ja sipsit. Mehuja ja limuja meillä ei muutenkaan ole juotu puoleen vuoteen kuin satunnaisesti, joten niiden kanssa ei ole ongelmaa.

Olen perso makealle, joten tiedän että tämä tuottaa ongelmia. Söisin siis kertaheitolla levyn suklaata ja pussillisen karkkia perään tuntematta pahoinvointia tai minkäänlaista kylläisyyttä, ja senkin jälkeen pähkäilen, jaksaisinko vielä muutaman. Tänään onkin toinen päivä ilman herkkuja, ja makeanhimo yltyi iltaa kohden jatkuvasti. Löysin yllättävän hyvän ohjeen nettiä kaivellessani, ja kokeilimme sitä (teimme annoksen tuplana, koska meitä on kolme).

Terveellisemmät lätyt!
2 munaa
1 banaani
Kanelia
Kardemummaa

Ja nämä vain sekaisin ja pannulle! Hillon väsäsin itse soseuttaen marjoja ja pienen tipan jogurttia keskenään. Lätyt olivat yllättävän makeita ja täyttäviä, ja meidän ”marjahillomme” toi sopivasti kirpeyttä niihin.

Totesinkin miehelle, että meillä ei sitten koskaan enää tehdä niitä tavallisia lättyjä!

Tästä tämä lähtee. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. :) ainakin olen ollut virkeämpi pari päivää jo!

-emiljaana

Imetykseen apua

Kuopus oli syntyessään 3915g, 50cm ja päänympärykseltään 34,5cm. Hän syntyi viikoin 37+0. Kävimme siis neuvolassa vuoden viimeisenä päivänä, jolloin kuopus oli kuuden viikon ikäinen. Painoa oli tullut hyvin, 5290g ja 57cm, päänympärys 38,1cm. Kuopus on rauhallinen ja tyytyväinen. Samalla reissulla hän sai rotarokotteen. Kyseinen rokote on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa uutuutensa vuoksi. Meillä esikoinen on jo saanut kyseisen rokotteen vuonna 2010, enkä muista, että siitä juurikaan mitään olisi tullut. Kuopus nukkui rokotteen annosta vuorokauden verran todella hyvin, ja oli ehkä normaalia hieman väsyneempi muina päivinä. Kakkaamisväli muuttui harvemmaksi, ja hän itkeskeli hieman enemmän vatsakipuja. Mahassa kurni selkeästi paljon ja pierut sekä kakat haisivat ihan törkeän pahalle. Tätä kesti vajaat kaksi viikkoa, jonka jälkeen ihan kuin sormia napsauttamalla lapsi muuttui takaisin omaksi itsekseen. Meillä ei siis kummoisempia vaivoja ollut, mikä on erittäin yleistä. En itse henkilökohtaisesti näy yhtäkään syytä jättää rokottamatta, ja olen aiheesta lukenut melko paljon.

Kuopus on kasvanut ihan hirveästi. Huomenna ikää tulee tasan 2 kuukautta. Hän juttelee paljon, hymyilee ja antaa riemun kiljahduksia, itkee kyyneliä ja ilmeistä ja silmistä huomaa, kun joku harmittaa, voi se ilme on niin sydäntä särkevä vetistävien silmien kanssa! Hän on oppinut kannattelemaan päätään todella hyvin, ja tänään kannatteli käsistä nostettaessa jo! Hän on myös löytänyt kätensä ja jalkansa. Hän vie kädet suuhunsa, ja tutkii niitä, sekä pyörittelee käsiään toisiaan vasten. Hän on alkanut rapsutella ja kurotella. Jalkojaan hän potkii ja jumppaa paljon. Ihaninta on nähdä, kun hän selkeästi innostuu nähdessään tutun henkilön, ja alkaa potkia, huitoa ja höpöttää ihan kamalasti! :) Räkiminen on myös ihan ykkösjuttu.

Liinailu auttaa lähes kaikkiin vaivoihin.

Liinailu auttaa lähes kaikkiin vaivoihin.

Kuopus on todella tyytyväinen, ja itkee vain väsymystä, vatsakipua ja tylsyyttä, sekä tietty nälkää ellen ehdi vastaamaan tai huomaa muita nälän merkkejä. Nämäkin itkut ovat melko vähäisiä, mutta vertailun kohteenani on vain esikoinen, joka itki taukoamatta lähes koko esimmäisen vuotensa. Kyllä ovat lapset täysin vastakohdat toisilleen!

Imetyksestä haluan kertoa. Saimme jokusen aikaa sitten rintakumit pois käytöstä. Kumit otimme käyttöön pojan ollessa noin viikon ikäinen, kun rintani olivat rikki ja imetys sattui väärän otteen vuoksi niin pajon, että itkin joka kerta. Jopa kumin kanssa imetys sattui toisinaan. Muistan kysyneeni imetystukihenkilöltä netissä apua, mutten kokenut saavani viestien kautta tarpeeksi kattavaa neuvoa ja tukea. Pääsimme kumista eroon niin, että vähitellen lisäsin syöttökertoja ilman kumia, hammasta purren. Jossain vaiheessa huomasin, että yöllä en ole käyttänyt kertaakaan kumia, ja siitä muutaman päivän päästä kumi jäi kokonaan käytöstä. Imuote on silti vielä huono, ja imetys tuntuu todella inhottavalta, sekä poika naksuttaa imiessään. Minulla on myös suihkutissit (maidon virtaus on liian kova, ja maito suihkuaa rinnoista) jotka vaikuttavat otteeseen, vatsavaivoihin ja syömiseen muutenkin. Kuopus on alkanut nyt viime aikoina raivoamaan rinnalla. Hän potkii, huitoo, pyörittää päätään, repii rintaa, raapii ja huutaa, eikä suostu syömään kuin tietyissä asennoissa.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Halusin konkreettista apua ihan kasvotusten, joten raahasin siskoni vauvansa kanssa (ajattelin, että hekin hyötyisivät kanssa) mukaan imetystukiryhmään. Sain siellä paljon neuvoja, tukea, tsemppausta ja tunteen, etten ole todellakaan ainoa, jolla on ongelmia. Suosittelen!

Nyt meillä on hoidettavana suihkutissit, rintaraivoamiseen huijausyrityksiä, ja kenguruhoitoa imuotteen parantamiseksi. Rintani ovat jo melko turtuneet kipuun, mikä on hyvä asia, mutta olen huomannut, että otekin on yhä useammin parempi. Täytyy antaa vauvalle vain aikaa oppia. :) Meillä jäi nyt kumin pois jättämisen aikoihin tuttikin kokonaan pois sillä se ei enää kelpaa, mikä on hyvä asia imetyksen suhteen! Mielestäni meillä kuitenkin sujuu imetys suht ok.

Esikoinen opettelee jääkiekkoilua ja luistelua!

Esikoinen opettelee jääkiekkoilua ja luistelua!

Esikoinen on palannut päiväkotiin, ja reipastunut veikan syntymän jälkeen huimasti. Hän ei valita enää muuta kuin tylsyyttä ja turhautumista, ja uhmaaminenkin on jäänyt taakse. Olen huomannut, että oma mielialani tottakai vaikuttaa todella paljon, ja olen itsekin koittanut tsempata, vaikka väsymys tekeekin minusta kiukkuisemman. Kuopus syö sekä päivisin, että öisinkin lähes tunnin välein, joten katkonainen uni on melko raskasta.

Jos vain jaksaa touhuta niin esikoinen on tyytyväinen ja kaikki mene sujuvammin koko päivän, mutta on meilläkin päiviä jolloin kuuluu paljon ”kukaan ei leiki mun kaa”. Pakko myöntää, että aina ei vaan jaksa. Mutta parempaan päin tämä on jo menossa. :) Olen todennut, että lautapelit ovat ihan parhaita meillä! Eivät vaadi paljoa, niitä voi pelata imettäessäkin, ja esikoinen oppii uusien pelien kautta numerot, kellot ja laskemisen! Ostin ihan tätä varten Myyrän numero- ja kellonaikapelit meille :)

Nyt yleisesti ottaenkin pitäisi alkaa helpottaa kaiken kanssa, sillä yleensä kahden kuukauden iässä alkaa arki sutviintua paremmin. On ihanaa, että kuopus viihtyy paljon vain sylissä, mutta on myös ihanaa, että pääsee taas tekemään muutakin. Olen kyllä nauttinut suunnattomasti näistä kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta. <3 Nämä haluaisin muistaa, ja jos en, niin käväisen lukemassa täältä!

Ps. Rakastan talvea.

Ps. Rakastan talvea.

-emiljaana

2014

Nyt kun vuosi vaihtui, pitänee sanoa muutama sananen edellisestä.

2014 oli aika tapahtumarikas vuosi. Alkuvuodesta kamppailin vielä itseni, ja erilaisten ihmissuhteiden kanssa. Pohdin paljon, ketä tarvitsen elämääni ja ketä en, kuka on sen arvoinen, että antaisin itsestäni osan. Tiesin, että on vain pari hassua ystävää, joiden ystävyyteen panostaisin, ja muut saavat sitten mennä omalla painollaan. Jouduin myös muutamaan ihmiseen katkaisemaan välit, ajatellen omaa jaksamistani, sekä perhettäni. Opin hienon läksyn; haali niitä ihmisiä ympärillesi, jotka haluavat hyvää, mutta ne, jotka aiheuttavat lähes pelkkää mielipahaa pitää sulkea pois.

Alkuvuodesta asuin pienessä opiskelijakämpässä esikoisen kanssa. Ajattelin että no tässä asutaan niin kauan että opiskelut on käyty. Tosi pienihän se koppero oli, minä nukuin olohuoneen sohvalla, esikoisella oli oma huone. Olin yksinhuoltaja, aivan kuten siihen astikin esikoisen syntymästä lähtien. Meillä meni kivasti, keskityin kouluun, ja vietin paljon aikaa vain lapseni kanssa. Olin varsin tyytyväinen elämäämme.

Mutta sitten kävikin se, mitä olin jo pitkään haaveillut. Vaikka olinkin aina tyytyväinen ihan yksistään lapseni kanssa (ihan tosi, minä pidin yh-äidin roolista paljon), minulla oli aina haave. Jokaisellahan on haaveita. Oma haaveeni oli kuitenkin kokonainen perhe. Olisi ihanaa, jos olisi kaksi lasta ja mies, sekä omakotitalo. Ja sitten vielä se yksi tietty mies, jota olin salaa rakastanut jo pitkälle toista vuotta, mutta jolle en kyennyt sitä kertomaan. Luulin aina ettei häntä kiinnosta olemassaoloni niin paljoa. Toki me vietimme aikaa keskenämme, mutta jotenkin ajattelin aina että se olisi siinä. Ja luulin kyllä että lapseni oli myös este. Mutta jotenkin tämä nyt sitten tapahtui. Haaveesta oli tulossa totta. Lapsi sai alkunsa yhteisymmärryksessä, ja jotenkin oli vain luontevaa muuttaa yhteen ja perustaa se perhe. Kaikki luuloni menivät ihan vika suuntaan!

Muutto toisen ihmisen kanssa asumaan jännitti tolkuttoman paljon. En ollut asunut toisen kanssa vuosiin. Se kesä meni paljon tutustumiseen ja opetteluun, että miten nyt eletään uusperheen elämää.

Olin kuullut juttua uusperheiden elämästä, että se olisi pelkkää riitaa ja vaikeuksia. En tiedä miksi koin tuon todelliseksi, sillä olen itse uusperheen lapsi. Odotin siis paljon pahempaa. Esikoisella oli toki uhmansa miestä kohtaan, oltiinhan me oltu aina tosi tiiviisti vain kahdestaan, eikä kukaan oikein koskaan edes uskaltanut tulla meidän väliin ennen, olimme saaneet elää omassa kuplassamme lähes neljä vuotta. Ihan ymmärrettävää, sillä nyt äiti ei olekaan enää ainoa aikuinen, ja hattua täytyy nostaa tuolle miehelle, kun niin mallikkaasti hoiti asiat. Esikoinen siis ei halunnut uskoa että nyt meidän kanssamme asuu joku muukin joka määrää, ja joka myös saa äidiltä huomiota. Silti olen uskomattoman ylpeä pojastani, sillä hän loppujen lopuksi otti asian todella rauhallisesti ja mallikkaasti, ja voin jälleen mainita että minulla on todella fiksu lapsi

Ja siihen ne ongelmat sitten jäivätkin. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuntuu että arki sujuu todella hyvin, eikä meillä riidellä. Ymmärrämme toisiamme, ja kunnioitamme. Ei ole syytä alkaa nipottamaan tai huutamaan.

Kuitenkin. Takaisin vuoteen 2014. Lasta odotettiin, tutustuttiin toisiimme ja elettiin mielestäni ihan normaalia elämää. Kävin koulua ja vartosin äitiyslomalle pääsyä. Ja sitten kun se loma alkoi, niin tylsäähän siinä tuppasi välillä olemaan. Ostin kotiin ompelukoneen ja saumurin, jotta pystyn pitämään yllä innostusta ja kehittämään itseäni.

Ja sitten poika syntyi. Erittäin suloinen pienokainen. Synnytys meni paljon paremmin kuin odotin, ja vauva-arkikin on yllättänyt iloisesti. Esikoinen oli alkuun hieman mustasukkainen, mutta se laantui nopeasti.

Joulu meni yllättävän hyvin poikien kanssa, ja vuoden vaihdekin! Esikoinen pelkäsi hieman raketteja kovan äänen vuoksi, mutta kyllä niistä silti tykättiin.

Olen vuonna 2014 saanut monta hyvää asiaa, ja vuosi on minusta todella hyvä vuosi! Pojat saivat myös pari serkkua, nimittäin veljeni ja siskoni saivat kumpikin lapsensa loppu vuodesta. Nyt on vauvoja, ja vertaistukea!

Toivon, että vuoden päästä voin sanoa jälleen, että edellinen vuosi on ollut positiivinen ajanjakso. Ainakin alku näyttää lupaavalta. :)

-emiljaana